24. luku Valmistelut leikkausta varten ja itse leikkaus

4.9.2015

Valmistelut leikkausta varten ja itse leikkaus

Ensimmäiset hetket leikkaavassa yksikössä sujuivat spartalaisella tehokkuudella. Ensin pukukaapin valinta, sitten leikkauspaita päälle ja aamutakki harteille paljasta selkää ja takapuolta peittämään. Pienoinen hämmennys kun tajusin, ettei yksityispotilasta odotakaan oma huone hedelmäkoreineen ja suklaarasioineen, skumppapullo jäähdytettynä coolerissa. No, leikki leikkinä.

Jos totta puhutaan, en tiennyt mikä minua odotti, enkä sitä puolta ollut oikeastaan edes paljoa ajatellut. Mutta kun hoitajan perässä kuljin isoon saliin, jossa oli sairaalasänkyjä rivissä, olin kieltämättä hiukan hämmentynyt. Ai jaa, tämänkö saa piirun vajaa kymppitonnilla?

Jossain vaiheessa tosin ymmärsin, että tuohon saliin on nerokkaasti keskitetty kaikki toiminnot. Sen lisäksi että se on heräämö, siellä on erityisen - sekä tehostetun hoidon tilat kaikki yhdessä ja samassa kompaktissa yksikössä. Näppärää, varsinkin kun moderni ja tehokas leikkausosasto kaikkine toimintoineen on onnistuttu mahduttamaan tavalliseen toimistorakennuskompleksiin.

Hoitaja haastatteli ja tarkisteli taustatietojani, pujotti tukisukat ja asetti kanyylin kämmenselkään. Hän kertoi, että nukutuslääkäri tulisi vielä laittamaan toisen kanyylin kyynärtaipeeseen ja valtimo- eli Arteriakanyylin, jonka kautta kaikkia elintoimintojani olisi kätevä seurata. Ei siis enää ikävää alleja puristavaa, verenpainetta mittaavaa mansettia, jota olen aina inhonnut, kun minulle on tehty leikkauksia. Osoittautuikin, että tuo kanyyli oli kaikella tapaa erinomainen valinta eritoten myöhemmässä vaiheessa, jolloin veriarvoni laskivat, ja kontrolliverinäytteitä oli otettava muutaman tunnin välein. Samalla oli turvallinen tunne, kun verenpainetta ja sykettä saattoi itsekin seurata ilman, että käsivarsi oli toistuvasti puristuksessa intensiivisten, jatkuvien mittausten aikana.

Virittelin C-pap laitteeni sängyn viereen ja laitoin puhelimen laturin päähän. Tyttäreltä tuli jatkuvasti Messenger-viestejä ja jossain vaiheessa hoitaja tuli pyytämään, että laittaisin kännykkäni äänettömälle. Viereisissä sängyissä jo leikatut potilaat saattaisivat häiriintyä puhelimesta kuuluvista merkkiäänistä.

Onneksi odotus ei ollut pitkä. Kun leikkaava lääkärini ja anestesialääkärini olivat käyneet pikaisella haastattelukierroksella, lähdettiinkin jo salia kohti. Tassutellessani hoitajan ja tippapullotelineen kera pitkää käytävää talon päätyyn ja leikkaussaliin kysyin, saanko kyydin takaisin? Hoitaja lupasi, että potilas toimitetaan leikkaussalista turvallisesti omaan sänkyyn jatkamaan unia.

Leikkaussali oli pieni eikä kliinisen leikkaussalimainen. Poissa näkyviltä olivat instrumentit, kirkkaat valot, kojeet ja vekottimet, joita jo etukäteen pelkäsin kavahtavani. Erityisesti hirvittää, jos vielä valveilla ollessa kroppaa ryhdytään liittämään erilaisten kojeiden jatkoksi. Onneksi näin ei tapahtunut. Ainoastaan ympärilleni aseteltiin kohdunomainen ilmapatja, joka tuki vartaloa joka puolelta. Samaan aikaan nukutuslääkäri hääri ruiskuineen kyynärvarteni kanyylin luona ja kertoi laittavansa lisää rauhoittavaa lääkettä. Samanlaisen humauksen olin jo saanut kertaalleen aiemmin, vielä ollessani osastolla. Tämäkin erosi aiemmista kokemuksistani. Tuolloin olin saanut rauhoittavaa (Diapamia) tabletin muodossa, jolla ei ollut mielestäni mitään vaikutusta olotilaan. Mutta tällä kerralla rauhoittava lääke annosteltiin suoraan suoneen ja se kyllä oli niin tujua, että silmät pyörähtivät päässä. Tai siltä se ainakin tuntui.

Yksi hoitajista laski kasvoilleni happinaamarin, jota hän piti hieman kasvojeni yllä niin, ettei se varsinaisesti edes koskenut kasvoja. Samalla hoitaja sanoi, että hän antaa hieman lisähappea, mutta näissä esivalmisteluissa kyllä vielä kestää hieman aikaa. Sen jälkeen en muista mitään.

Tässä tavassa toimia on iso ero aiempiin leikkaussalikokemuksiini verrattuna. On todella ahdistavaa, kun uniaine kulkee kämmenen kanyylin kautta elimistöön, sillä se kirvelee kovasti, ennen kuin tajunta sammuu. Sitä paitsi on hyvin pelottavaa, kun kerrotaan, että nyt lähtee nukutusaine valumaan suoniin. Ne hetket ennen nukahtamista ovat piinallisia.

Tällä kerralla odottelin rauhassa esivalmistelujen etenemistä ja seurasin salihenkilökunnan rauhallista työskentelyä. Missään ei tuntunut kipua, sillä lääkkeet annosteltiin kyynärvarren kanyylin kautta. Eikä kukaan antanut ymmärtää, että nyt olisi aika ryhtyä laskemaan lampaita….pian putoat tyhjyyteen. Joko toimintatavat, narkoosiaineet tai yleinen käytäntö ovat roimasti kehittyneet potilasystävällisemmiksi tai sitten Terveystalolla osataan ajatella asioita fiksummin; potilaan näkökulmasta. Mene ja tiedä.

Seuraava mielikuva oli, kun jostain sumun seasta kuului, että leikkaus on ohi ja kaikki on mennyt hyvin. Lihavuusleikkaus saatiin tehtyä By passilla, sappirakko on poistettu ja jättikysta punktoitu. Eli kaikki kolme toimenpidettä saatiin suoritettua onnistuneesti yhdessä ja samassa sessiossa, rutkasti enemmän kuin uskalsin toivoakaan.