26. luku Kaksi vuorokautta osastolla, part two

9.9.2015 Kaksi vuorokautta osastolla, part two

Leikkauksen jälkeisen päivän aamu valkeni varhain, heräsin jo kukonlaulun aikaan. Olin varannut vierustoverini kämppäkaveriksi tulevaan yhteiseen huoneeseen heti, kun olin saanut kuulla, että meidät siirrettäisi pois tarkkailutilasta kahden hengen huoneisiin. Kämppikseni suhtautui huumorin sävyttämällä myötämielisyydellä ehdotukseeni, ja niin meidät siirrettiin sänkyinemme yhteiseen huoneeseen. Vihdoin saimme olla omassa huoneessa, jonne myös läheistemme oli mukavampi tulla visiitille.

Oli mahtavaa katsella varhaisen aamun ensimmäisiä kulkijoita Kampin torilla, lomalaisia juhlatamineissaan jatkoilta tulossa. Myöhemmin päivällä ravintoloiden edustojen terassit täyttyivät auringonpalvojista, jotka ottivat kaikki irti elokuun helteestä. Mietin, kuinka olin joskus itsekin istunut samalla terassilla autuaan tietämättömänä, mitä samaan aikaan vastapäisen Graniittitalon neljännessä kerroksessa ikkunoiden takana tapahtui. Siinä hetkessä päätin, että tulen seuraavana kesänä – toivottavasti huomattavasti kevyempänä – samalle terassille. Ja katson sieltä ylös neljänteen kerrokseen, huoneeseen, jossa vietin ensimmäisiä tunteja leikkauksen jälkeen. 

Lilluin edelleen ihanissa onnellisuushuuruissa, joten olin pirtsakka kuin Pirkko Mannola ennen vanhaan, täyttäen huoneemme iloisella pulputuksella siitä, miten ihanaa olikaan olla hengissä. Mieheni kanssa kävimme istuskelemassa ison salin Stressless lepotuoleissa ja samalla siemailin pikkulusikalla lounastani, juustokeittoa. Varsin pian huomasin, että keitto teki huonon olon ja maailmoja syleilevä olotilani vähitellen hiipui, kun vatsankipristelyt valtasivat ajatukseni.

Olen tullut siihen tulokseen – ja sen on myös lääkäri vahvistanut, että jossain sisälläni leikkaussauma saattoi jonkin verran tihkuttaa, sillä puolen päivän jälkeen hb-arvoni lähtivät jyrkkään laskuun.

Hoitajakin totesi, ettei ole ihme, jos jostain tihkuttaa. Minua on käyty niin monessa paikassa sorkkimassa, että raakapintaa on, josta jotain voi vuotaa. 

Tästä syystä jouduin jälleen siirtymään tarkkailutilaan yön ajaksi, jotta hb:ta ja yleisvointiani voitiin paremmin seurata. Kun verta tihuuttaa suolen sisäpuolelle, sitä kerääntyy niin, että se saa aikaan ikävän ilmapallomaisen olon. Ja kuten myöhemmin kävi ilmi, siitä seurasi muutaman päivän kestävä veriripuli, kun tuo sisälle vuotanut veri alkoi tulla pois.  

Olimme leikkauskamuni  kanssa lähentyneet lyhyehköstä tuttavuudestamme huolimatta jo siinä määrin, että kun hoitaja tuli ilmoittamaan, että minun paikkani olisi tehostetussa yksikössä jälleen seuraavana yönä, tahtoi kamu siirtyä myös suureen saliin, vieruskaverikseni. Olimme kuin siamilaiset kaksoset, jotka eivät voi olla toisistaan erossa. Mieleeni tuli päivän mittaan myös omat kaksoseni, jotka ovat lojaaleja toisilleen ja puolustavat toisiaan kaikissa tilanteissa. Samanlainen oli minun ja kamuni suhde, sillä hoitajien käydessä huomasin aina ensimmäiseksi pyytäväni asioita, joita kamu oli kaivannut – joista hän oli puhunut. Pidimme koko ajan toistemme puolta, ja se tuntui hyvältä, vaikka yksityissairaalassa palvelu pelaa toki muutenkin varsin moitteettomasti. Jostain syystä me kuitenkin jollain psykologisella liimalla tukeuduimme toisiimme ja se toi turvaa ja lohtua, olimmehan juuri läpikäyneet mittavan ja mullistavan operaation. Ja tulevaisuus oli edessämme tuntemattomana ja hieman pelottavanakin. Emme voineet tietää, mitä edessä odottaa, kuinka kummankin toipuminen alkaisi sujua. Kamulle oli ollut tarkoitus tehdä leikkaus ohituksena, mutta hänellä oli vaihdettu leikkaustapa sleeveen vatsan kiinnikkeisyyden vuoksi. Asia, jota olin etukäteen pelännyt itselle tapahtuvan.

Sleevessä syömisen opettelu sujuu hitaammin ja nyt kaverin toipumista aitiopaikalta seuranneena voin todeta, kuinka onnekas itse olin, ettei minun leikkausmetodiani jouduttu vaihtamaan sleeveksi. Me olemme kamuni kanssa kumpikin horoskoopilta Oinaita ja tällä luonteella on vaikeaa olla kärsivällinen ja pitkäjänteinen. Asioiden olisi mielellään tapahduttava heti tai viimeistään huomenna! Kun pitää pureskella ja syödä hitaasti, niin se on äkkipikaiselle hätähousu-Oinasluonteelle varsinainen tuskien tie. Sekin sopii Oinaan pirtaan, että kumpikin meistä oli valinnut yksityispuolen lihavuusleikkauspaketin, kun päätös leikkauksesta oli kypsynyt valmiiksi. Ei näillä hermoilla olisi juostu julkisen puolen lukuisilla vastaanotoilla vakuuttamassa (jonka jokainen voi todeta jo yhdellä vilkaisulla), että lihavuusleikkaus on aiheellinen ja taatusti perusteltu.

Lihavuusleikkausryhmä FB:ssä, jota päivittäin seuraan, oli eräs jäsen kummastellut saamaansa kirjettä, jossa kutsuttiin vastaanotolle Ylipainonhoidon arvioon. Sisätautilääkäri oli laittanut jo lähetteen laihdutusryhmään ja käsittääkseni lähetteen leikkausta varten. Ainakin oma työterveyslääkärini kirjoitti lähetteen lihavuusleikkaukseen, mutta kuten myöhemmin sain tietää, koko julkisen puolen hoitopolku olisi kestänyt vähintään puolitoista vuotta, ennen kuin olisin päässyt itse leikkaukseen. Edellyttäen tietysti, että olisin saanut omatoimisesti pudotettua painoani niin paljon, että olisin täyttänyt jonkun laatimat leikkauskriteerit. En nimittäin usko, että Käypähoito-ohjeistuksessa on mitenkään yksityiskohtaisesti listattu marssijärjestystä ja askelmerkkejä kilomäärineen, kuka on oikeutettu leikkaukseen ja keneltä se evätään. Hoitopolku vaiheineen on monenkirjava eri kunnissa ja sairaanhoitopiireissä, kun nyt olen tutustunut FB ryhmän kautta eri kuntien leikkaussysteemeihin ja tapaan toimia käypähoitosuositusten valossa.

Kun tämä FB ryhmän jäsen kyseli ryhmäläisiltä tuosta saamastaan kirjeestä (Endokrinologian polille ylipainonhoidon arvioon), hän sai vastauksia muilta jäseniltä siitä, miten lihavuusleikkaushoitokuvio heidän kohdallaan on edennyt. Lainaan tässä jäsenten vastauksista osia siten, että olen poiminut niistä oleellisimman ja editoinut tekstejä niin, ettei niistä voi tunnistaa kirjoittajia.  

Jäsen X: Tällä vastaanottokäynnillä haastatellaan eli kysytään laihdutushistoria, paino-ongelmien syyt, ruokailutottumukset, sairaudet, syyt miksi haluat laihtua.   

Jäsen Y: Mulla kaikki alkoi Meikussa sillä että ensin tuli just kutsu lääkärin vastaanotolle, sen jälkeen alkoi ene ryhmä, sen jälkeen samalle lääkärille ja sitten lähete Peijakseen.  Peijaksesta sain sitten postia ja nyt olen käynyt siellä tapaamassa sairaanhoitajan, kirurgin, psykologin ja ravitsemusterapeutin. Näissä tapaamisissa meni koko päivä. Nyt olen vielä menossa tutustumaan osastolle, tukisukkien mittaukseen, ravintoterapeutin kanssa malliruokailuun. Ai niin ja tuossa välissä tietysti mahalaukuntähystys, verikokeet, keuhkokuvat ja virtsanäyte.   

Jäsen Z: Sinua onnisti kun sait sinne Meikkuun lähetteen, pääset ehkä vähän nopeammin. Minun matkani oli seuraavanlainen: työterveyslääkärin lähete kaupungille, missä sisäpolilla sh ja lääkäri + ene ryhmä (vuosi sitten syksyllä), sen jälkeen uudestaan lääkäri, joka laittoi lähetteen sinne Meikkuun leikkausarvioon. Nyt Meikussa käyty toukokuussa, lääkäri halusi uudestaan nähdä, että olen motivoitunut, eli tavoite -10kg/10vk, tavoite täyttyi elokuussa, meni enemmänkin. Eli täytän kriteerit ja leikkauslähete menossa nyt Peijakseen. Nyt jälleen odotellaan.  Sinulla helpompi tie + ensi vuodesta alkaa Meikku itse jälleen leikata, ei tarvitse Peijakseen lähetettä lähettää, samassa talossa pääsee myös leikkaukseen:)

Onko tässä mitään järkeä, kysyn vaan? Kuinka paljon resursseja, aikaa ja rahaa julkisella puolella saadaan uppoamaan näihin käynteihin ja toimenpiteisiin, joista osan voisi karsia suoraan pois. Esimerkiksi mahalaukuntähystystä ei Terveystalossa katsota tarpeelliseksi tehdä, jollei ole helico-epäilyä tai muuta painavaa syytä, minkä vuoksi vatsalaukun kuntoa olisi tarpeen katsastaa.

Järkevällä resurssien kohdentamisella voitaisiin samalla rahalla tehdä varmasti paljon enemmän. Ja kaikki voittaisivat.