18. luku Elämäni lihavana, part I

23.7.2015

Olen jo maininnut joitakin esimerkkejä siitä, millä tavalla lihavuus vaikuttaa elämääni. Esimerkit ovat kertoneet lähinnä siitä, millä tavalla lihavaan ihmiseen suhtaudutaan niin kutsuttujen normaalipainoisten joukossa. Toki tilanteita on lukuisia, jolloin kokee syrjintää jossakin muodossa.

Ihme kyllä koulussa minua ei kiusattu pyöreydestäni, mutta kyllähän minä tiesin, etten voinut odottaa ihailua poikien taholta, sillä kuka nyt pulleasta tytöstä tykkäisi? Jo silloin ajatuksiin oli juurtunut käsitys oman kehoni epänormaaliudesta. En kokenut olevani hyväksytty lihavana. 

Joskus jopa tuntui siltä, että oma isäni häpesi kulkea kanssani kodin ulkopuolella. Ainakaan hän ei mielellään vienyt pulskia lapsiaan paikkoihin, joissa olisi voinut törmätä tuttuihin liike-elämästä. Hän on ihmisenä hyvin konservatiivien, vanhakantainen kasvattaja, jonka mielestä vaimon paikka on kotona hellan ääressä. Ja miehen kuuluu luoda uraa ja tuoda elanto perheelleen. En muista, että isäni olisi juurikaan välittänyt viettää perheen kanssa yhteistä aikaa, paitsi kesälomallaan, jolloin hän halusi koko perheen mökille. Luulen, että hän teki sen lähinnä velvollisuudesta ja siitä, että niin oli tapana tehdä. En missään nimessä ole isälleni katkera tai arvostele hänen tapaansa toimia. Hän teki asiat siten, kuin tuohon aikaan suuri osa miehistä. Hän toteutti vanhemmuutta ainoalla tavalla jonka oletti oikeaksi ja sillä tavalla miten hänet oli kasvatettu. Niillä eväillä hän selviytyi mielestäni tyydyttävästi. Tärkeintä on minun nähdäkseni se, että häneen saattoi luottaa. Velvollisuudentunto, yritteliäisyys ja oikeudenmukaisuus ovatkin niitä parhaita ominaisuuksia, joita koen saaneeni esimerkkien muodossa isäni kotikasvatuksellisena perintönä.

Teininä minulla kuitenkin oli poikaystäviä, johtuiko se sitten siitä, että nämä pojat olivat ikäisiään kypsempiä tai fiksumpia. Ehkä he osasivat katsoa muutakin kuin ulkonäköä, tiedä häntä. Olin jo tuolloin varsin sanavalmis, huumorintajuinenkin. Ehkä olin poikien mielestä hauskaa seuraa.

Yksi Top-kymppiin päässyt esimerkki pälkähti mieleen, kun mietin elämää taaksepäin ja noita lihavuudestani aiheutuneita, ”elämäni tähtihetkiä”.

Tämä on klassikko siinä mielessä, että jokainen lihava on varmasti joutunut kokemaan saman tilanteen. Sikäli jos on matkustanut lentokoneella johonkin päin maailmaa.

Aiemmin olin jotenkin onnistunut välttämään tilanteen, että joutuisin pyytämään jatkopalan lentokoneen henkilökunnalta. Minullahan on elämäni aikana paino sahannut edes takaisin, joten on mahdollista, ettei lentomatkoilla ole ollut kriittinen tilanne istuimeen mahtumisen suhteen. Joka tapauksessa jollain konstilla olen aina saanut aseteltua kankkuni ja lihani niin, että lentokoneen turvavyö on ylettynyt kiinni.

Toki olen aina etukäteen nähnyt painajaisia siitä hetkestä, jolloin ruho on saatava jotenkin ahdettua penkkiin, mielellään mahdollisimman huomaamattomasti. Ja sen jälkeen vatsaa sisään, jotta saa lukittua turvavyön, ennen kuin stuertti tai emäntä kiertää ennen nousua tarkistamassa, että vyöt ovat kaikilla matkustajilla kiinni.

Sitten tapahtuu väistämätön eli tulee se kerta, jolloin vyö ei kerta kaikkiaan mene kiinni.

Se ei ylettynyt, vaikka olisin tehnyt mitä. Vaivihkaa yritin kuiskata ohitseni kulkevalle stuertille, että tarvitsen apuja vyön suhteen ja hän nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. Ehdin jo huokaista, mutta sitten stuertti huusikin kovaan ääneen käytävän puolivälissä seisovalle kollegalleen: ”voisitko tuoda jatkopalan tänne peräpään rouvalle”?

Luulen, että stuertti teki sen tahallaan. Ehkä matkustamohenkilökunnalla on joku oma kirjoittamaton koodistonsa, jota soveltamalla lihavalle tehdään selväksi, ettei hänen tulisi laisinkaan lentää. Ehkäpä nämä lentävät tarjoilijat saavat sisäisiä kicksejä lihavan matkustajan julkisesta häpäisemisestä. Ja jos ei, niin sitten olen varmasti aivan vainoharhainen. Selvää lienee kuitenkin, että tilanteen olisi voinut hoitaa erilailla, hienovaraisemmin. Lomakohteesta ja itse matkasta en muista mitään, ainoastaan itse lentomatka jäi tapahtuneen episodin takia ikimuistoisena mieleeni.