28. luku Surströmmingin silakat

22.9.2015 Surströmmingin silakat

Olen ollut nyt toista viikkoa leikkauksen jälkeen työelämässä, ja on todettava, että kuukauden sairausloma tuli ehdottomasti tarpeeseen. Tiesin jo etukäteen, mikä hässäkkä työssä odottaa. Tekemättömiä rästejä olisi jonoksi asti. Ja tuntien itseni, hoidan pöytäni puhtaaksi itseäni säästämättä. Siinä unohtuvat niin syömiset kuin juomisetkin. Sairaalassa vinkkasivat, että jotkut olivat alkuun käyttäneet kännykän herätystoimintoa, etteivät ateriavälit venyisi liian pitkiksi.

Oli tuo kuukauden sairausloma toki muutenkin tarpeen kuin vain syömisen opettelun kannalta. Vatsanalue oli ensi alkuun, varsinkin vasemmalta puolelta, melko kipeä. Sain tietää sairauskertomuksestani, että nk. vatsapaita (=suoliston peittävä mahalaukun isosta kaarteesta lähtevä sidekudoksinen, usein runsaasti rasvaa sisältävä lieve) oli leikattu auki ultraäänellä, vasemmalta puolelta vatsaa. Juuri siltä puolelta koko vasen kylki on edelleen niin arka, ettei kyljellä olo makuuasennossa vieläkään onnistu. Seitsemän sisäänmenoreikää ovat toki parantuneet niin hyvin, että niistä on pian jäljellä muisto vaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että ihon alaiset haavat tarvitsevat paljon enemmän aikaa parantuakseen. Jos olisin kiiruhtanut työaskareisiini liian aikaisin, se olisi kostautunut mahdollisilla komplikaatioilla tai vähintäänkin hidastanut toipumista kokonaisuudessaan.

Edelleen minun on mietittävä, mitä syön ja milloin. (Anette Palssa, ravitsemusterapeutti antaa perusohjeita YouTubessa).Sillä jos tempaisen liian tuhdin aamupalan, jään jumiin pöntölle ja myöhästyn töistä. Olen lukenut Somesta, että lihavuusleikkauksen jälkeen vatsa pulputtelee, kaasuttelee ja plöröä lotisee. Usein tilanne jää pysyväksi. Mutta jos pitää valita, mieluummin Surströmmingin mädille silakoille haisevaa ripulia kuin ummetusta. Toisaalta jos tätä kysyttäisi työkavereiltani ja perheeltäni, he eivät välttämättä valitsisi samalla tavalla. Sääliksi käy. Mädät silakat a`la Surströmming Mad Cookin versiona on muuten noussut You Tube hitiksi samannimisestä ohjelmasta. Oletan, että haju vessassani muistuttaa hyvin paljon samaa kuin reaktio Mad cookin pojilla heidän avatessa hapansilakkapurkkia. (Mad Cook, a cooking show from the makers of Madventures, translated by yours truly, hoping to catch even a hint of the mastery and elegance)

Jotain on muuttumassa. Kuten aiemmin kerroin, ehdin jo ajatella, etten kuulu niihin onnekkaisiin, joilla ei leikkauksen jälkeen ole mielitekoja tai näläntunnetta. Se ei ehkä täysin pidä paikkaansa. Mielitekoja toki edelleen on. Ja se näkyy impulsiivisina ruokaostoksina. Jotain saattaa tehdä mieli, mutta kun sitä jotain vie suuhun, se ei yhtäkkiä maistukaan. Ruokahalu vaihtuu kuvotukseen. Tai sitten kuvotuksen tunne tulee maistelun jälkeen ajatuksen kanssa: ei enää tätä! Olen ymmärtänyt vertaiskokemusten kautta, että ruuansulatuselimistön uusi järjestys tekee tepposensa. Maut vääristyvät suussa tai ne muuttuvat niin, etteivät herkut enää maistu samalle, ainakaan yhtä hyvälle kuin ennen. Huomaan myös kaupassa käydessäni, että silmäni etsiytyvät karkkihyllyjen sijaan salaattitarjontaan. Olen myös innoissani kokeillut markettien valmissalaattiaterioita sekä Hesburgerin ja Mäkin salaatteja. Välillä toki iskee hampurilaishimo tai ehkä ennemminkin suolaisten ranskanperunoiden hinku! On käynyt mielessä, että ehkä elimistöni tarvitsee suolaa, sillä himo iskee kuin konsanaan raskaana ollessa. Ja raskausajan mielitekojen taustalla, ainakin joidenkin tutkimusten mukaan, näyttäisi olevan fysiologinen puutostila tai vähintäänkin jonkun sortin vaje tai häiriö.

Puutostilasta aasinsilta imeytymishäiriöihin. Saattaa olla, että minulla on ainakin B12 vitamiinin puutos, sillä ylähuuleni limakalvolla on haavaumia ja rakkuloita. On täysin mahdollista, etteivät nauttimani vitamiinilisät ehdi laisinkaan imeytyä, olenhan kroonisella ripulilla. Olisikohan ollut helpompaa, jos olisin syönyt kuuriluonteisesti Xenicalia, jolla on jotakuinkin sama vaikutus? Muistan, kun laihdutuslääke Xenical tuli markkinoille ja harkitsin, että pyytäisin siihen lääkäriltä reseptin. Sitten kuitenkin tulin toisiin aatoksiin, sillä en halunnut olla jatkuvalla rasvaripulilla. No nyt tilanne on mennyt siihen, että joudun suunnittelemaan ruokailut päiväohjelman mukaisesti. Ja jos tulossa on reissuja, olen syömättä muutaman tunnin ennen kuin on aika lähteä liikenteeseen. En voi ottaa riskiä, että vessahätä yllättää, kun olen jossain, missä ei ole wc:tä lähettyvillä. Kysymys kuuluu, onko tämä löysä plöröttely pysyvä olotila, aina ja ikuisesti?