Olet mitä syöt, vastenmielinen tosi-tv-ohjelma

Kaikella rakkaudella Cristal Snow sinua ja kumppaneita kohtaan, mutta tälle ohjelmasarjalle pitäisi antaa ToosaTV-nimi! Vastenmielistä, syyllistävää ja läskirasistista sormella osoittelua! Mikään ei ole muuttunut sinä aikana, kun minäkin tätä blogiani olen pitänyt ja lihavuuden ennakkoasenteista vaahdonnut. Mutta tällä kerralla annan puheenvuoron upealle ja rohkealle naiselle, jolla on sana hallussa. Siteeraan hänen facebook-päivitystään, luonnollisesti Virpi Hämeen-Anttilan luvalla ja siunauksella. Eläköön vahvat, upeat naiset, jotka uskaltavat tuoda mielipiteensä julki! 

Olin lukenut kritiikistä Ava-kanavan Olet mitä syöt -ohjelmaa kohtaan ja tarkistin, pitikö se paikkansa. Piti. Todella piti. OLEN JÄRKYTTYNYT. Lähes viisikymmentä vuotta syömishäiriöistä ja painonheittelyistä kärsineenä olen järkyttynyt siitä, että tällainen formaatti on yhä käytössä ja Pippa Laukka, jota olen pitänyt järki-ihmisenä, on suostunut mukaan siihen. ”Kahdeksassa viikossa kuntoon!” WTF? Amerikkalaistyylinen vouhottava ja mukahauska (ja samalla ylipainosta todella alentavasti puhuva) kertojanääni ja 1950-luvun tyyliin syyllistävä ja saarnaava elämäntaparemonttinainen, joka demonisoi ruokaa ja uhkaa kuolemalla ja kutistaa ylipainoisen uhrinsa tahdottomaksi lapseksi, jota pitää holhota ja ohjastaa. WTF? Kamalan ripityksen ja haukkumisen ja nyt toimintaa tai kuolet -huutamisen jälkeen opettajatar from hell sitten on huolestunut, kun haukkumisen kohde jumittuu kaikki-tai-ei-mitään-ajatteluun ja haluaa kertariuhtaisulla tuloksia. Mitä muuta voi odottaa, kun hänet on ehdollistettu vihaamaan itseään ja pitämään ruokaa vihollisena ja puhumaan ruumiistaan kuten opettajatar eli inhottavana laardikasana yms . ???? Tälläinenko voisi johtaa terveeseen tasapainoiseen elämään? Ei enää tällaisia ohjelmia! Jos on mahdotonta tehdä viihdettä tasapainoisesta terveestä asenteesta painonsäätelyyn, luovuttakoon yrityksestä kokonaan ja jätettäköön aihe asiaohjelmille. Erityisesti ihmettelen, miten Laukka on saatu mukaa tällaiseen älyttömään ohjelmaan ja hän näyttää olevan siinä jopa elementissään. Vastuutonta!

Tässä välissä on monta hyvää kommenttia, joita en toki voi tähän blogiini lisätä. Mutta Virpi jatkaa:

Vielä tuosta Olet mitä syöt-ohjelmasta: on täysin selvää, että ”Laardia” -jakson päähenkilön ruokavalio on epäterveellinen, ja että hänen kannattaisi harrastaa enemmän liikuntaa, mutta näitä faktoja lähestytään asenteella ja sanoilla, jotka ovat joka tavalla vääriä. Ruoka ja syöminen demonisoidaan sanallisesti ja visuaalisesti ja päähenkilö pakotetaan tuntemään häpeää, kun hän syö ”saastaa” jne. Pippa Laukan äänensävy on ihmeellisen kauhisteleva, moralisoiva ja paatoksellinen, ja moraali ja moralisointi pitäisi pitää kaukana syömisongelmista. Ohjelma on niin täynnä virheitä ettei kaikkia pysty luettelemaankaan. Perusasetelma on myös pielessä. Ei voi kuvitella että ihminen luopuu erittäin rasvaisesta ja runsaskalorisesta ruokavaliosta, joka täynnä eineksiä, luopuu kaikista tutuista ruoistaan, ja siirtyy syömään kokonaan toisin ja järsimään parsakaalia ja porkkanaa. Muutos on niin radikaali ettei se tule kestämään kun tottumus on sitä vastassa. Muutokset pitää tehdä vähitellen, pala palalta: rasvaisen lihan tilalle vähärasvaista tai kalaa, sokeristen herkkujen tilalle vähän vähemmän sokerista, kuuden piirakan sijasta kolme, sellaisia vihanneksia ja hedelmiä joista pitää, eikä tarjota valtaisaa röykkiötä vihannesta yhdellä kertaa, ja parsakaalia ja ruisleipää VAIN siksi että niillä on terveysetuja - syön itse kumpaakin siksi että ne maistuvat hyvälle, piru vie! On perustava virhe, jos syömisestä viedään ilo ja korostetaan vain terveysetuja. Liikkumisen suhteen ohjelma on järkevämpi, mutta se ei pelasta yleistä vinoutumaa: pitkän ajan kuluessa syntyneitä tottumuksia, joilla voi olla eri syitä, ei voi korjata millään pikaihmeremontilla.

Tässä vaiheessa itse kommentoin:

Hyvin sanottu. On henkilöitä, joille lihavuus on sairaus (kuten itsellenikin), eivätkä nämä tällaiset tosit...siis sontateevee-ohjelmat millään tavalla lisää hyväksyntää, ymmärrystä tai muokkaa asenteita armollisempaan suuntaan, päinvastoin. Itse olen aiheesta puhunut enemmänkin blogissani (jos saa mainostaa) 

Ja Virpi sanoo vielä:

Virpi Hämeen-Anttila Kiitos blogistasi. Lihavuuteen ja lihaviin liittyy edelleen uskomattoman paljon ennakkoluuloja ja väärää tietoa, jota mikään määrä lihavuustutkijoiden valistusta ja oikeaa tietoa ei tunnu siivoavan pois. Kun jossain mediassa puhutaan lihavuudesta, kommenteissa alkaa heti sama iänikuinen länkytys: ”syö vähemmän, liiku enemmän, niin yksinkertaista se on” ja ”tahdonvoimasta se on kiinni” ja ”minä ainakin pysyn laihana kun teen kaiken oikein/ olen lujaluontoinen, älykäs, vastuullinen, moraalisesti puhdas toisin kuin läskit jotka ovat heikkoja, tyhmiä, laiskoja luusereita”. Nämä väitteet eivät ole totta. Laihdutus ja painonpudotuksen jälkeinen painon tasaaminen ja sen pitäminen alhaalla on vaikeaa, ja mitä useammin on lihonut ja laihtunut ja taas lihonut, sitä vaikeampaa se on. Laihdutuskuuria on vaikea toteuttaa ilman riskejä syömishäiriöistä, jojottamisen kierteestä ja metabolismin häiriöistä. Lihaviin kohdistuva syrjintä ja suoranainen viha on myös omiaan haittaamaan terveyttä tai estämään terveellisiin elämäntapoihin siirtymistä, sillä ne ruokkivat masennusta ja huonoa minäkuvaa ja johtavat usein eristäytymiseen ja liikunnan vähenemiseen. Kaiken kaikkiaan on surullista se, miten huonosti lihavuuden ja syömishäiriöiden tutkijoiden tieto on mennyt perille suuren yleisön keskuudessa. Ihmedieettien jatkuva suosio, olet mitä syöt” -tyyppisten lihavuutta ja syömistä demonisoivien ja instantmuutosta markkinoivien ohjelmien suuret katsojaluvut ja keskustelupalstojen lihavia tuomitseva ja moralisoiva mölinä kertovat, miten paljon on vielä työtä tehtävä ennen kuin ihmiset tajuavat tämänkin asian monimutkaisuuden.

Luojalle kiitos on edelleen tolkun ihmisiä, jotka uskaltavat avata suunsa. Kiitos Virpi Hämeen-Anttila viisaista, rehellisistä sanoistasi! 



Kommentit

  1. Mää en oo kattonu tuota ohjelmaa ko jo pelkät mainokset kerto, että ohjelma ei oo katsomisen arvoinen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Olet tervetullut kommentoimaan postauksiani. Mutta tässä blogissa ei suvaita vihapuhetta eikä epäasiallista käyttäytymistä.
Ota yhteyttä myös tätä kautta, mikäli olet kiinnostunut yhteistyöstä.