7. luku Lihava maksakoon itse viulunsa

48 päivää leikkaukseen

Lihavuusleikkaushoito herättää tunteita kansalaisten arvokeskusteluissa. Mikä on leikkaushoidon oikeutus julkisella puolella? Ylen taloustutkimuksen teettämän kyselyn mukaan ihminen on itse syypää ylipainoonsa ja vastuussa valinnoistaan. Kuitenkin reilusti yli puolet suomalaista työikäisistä on ylipainoisia. Ylipainon vähentämistä ei tulisi julkisen puolen verovaroin tukea tai ainakaan lisätä entisestään. Tätä mieltä oli yli puolet kyselyyn vastanneista. Itseaiheutettuako? (Kauneus ja Terveys –lehdenartikkelista)

Mutta miten on mahdollista, että joku syö itsensä yli 200-kiloiseksi? Nettikeskusteluissa yleinen tokaisu on, ettei kukaan muu tunge ruokaa aikuisen ihmisen suuhun kuin ihminen itse. Niinpä moni onkin sitä mieltä, että koska lihavat ovat itse aiheuttaneet ongelmansa, he saavat myös itse maksaa sen hoidon.

Tutkija KirsiPietiläinen HUSin lihavuustutkimusyksiköstä on kyllästynyt lihavien syyllistämiseen. Pietiläisen mukaan lihavuus on osa käyttäytymismallia, johon vaikuttavat monenlaiset asiat, kuten ruoka, ystäväpiiri, liikkumattomuus, työ, stressi ja univaje.

– Lihavuudessa ei välttämättä ole kyse ylensyönnistä ja laiskuudesta. Suurin osa lihavista ei syö mitenkään erityisesti tai ole erityisen laiskoja, vaan paino on kertynyt vähitellen vuosien mittaan.

– Onko lopulta mitään, mikä ei olisi itse aiheutettua? Silloinhan voidaan sanoa, että urheiluvammojakaan ei pitäisi hoitaa eikä synnytyksen jälkeistä masennusta tai alkoholismia.

Ei siis ihme, etteivät lihavat pidä suurta ääntä itsestään. Mieluummin alistutaan ja sulaudutaan tapettiin kuin osallistutaan rohkeasti vaikka lihavuuskeskustelupaneeleihin. On surullista, että lihava arvotetaan ulkonäkönsä ja kilojensa perusteella lähes vajakiksi, aivan kuin hänen älykkyytensä korreloisi suhteessa kilomäärään. Tai itse asiassa jos niin olisi, niin todella lihavienhan luulisi olevan erityisen välkkyjä, älykkyysosamäärän ollessa Einsteinin luokkaa.   

Uskon, että julkisen puolen hoitoon pääsy takkuaa juuri niin kauan kuin nykyinen asenneilmapiiri on sitä mitä on. Lihavuuden hoitoa julkisin varoin pidetään yleisesti tuomittavana ja lihavia syyllistetään. Silti hoidetaan alkoholistit, onnettomuuksien uhrit, tupakoitsijoiden sairaudet ja niin edelleen. Mihin tulisi vetää raja? Jos jokainen on demokraattisessa yhteyskunnassamme tasa-arvoinen ja lääketieteen etiikka sanoo, että sairaat hoidetaan, niin miksi lihavuuden aiheuttamien sairauksien hoito olisi vähemmän arvoista? On jo olemassa pitkäaikaista näyttöä siitä, että diabetes, verenpainetauti ja uniapnea jopa paranevat kokonaan vatsalaukun ohitusleikkauksen jälkeen. On myös esitetty erilaisia laskelmia siitä, miten lihavuuden leikkaushoidolla saadaan huomattavasti lisää työvuosia ja vähemmän sairauspoissaoloja, puhumattakaan työssä jaksamisesta yksilötasolla. Karkea arvio on, että lihavuusleikkaus maksaa kansantaloudellisesti laskettuna itsensä noin viidessä vuodessa takaisin. Loppu on pelkkää säästöä. Eivätkö nämä perustelut jo riitä?

Lihavuuskirurgien yhdistyksen (FOTEG) puheenjohtaja Mikael Victorzon korostaa, että leikkauksilla pyritään nimenomaan ehkäisemään lihavuuden monia liitännäissairauksia, jotka tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Lihavuus lisää monia sairauksia ja niiden riskitekijöitä, esimerkiksi tyypin 2 diabetesta, joitakin syöpiä, sydän- ja verisuonitauteja, astmaa ja masennusta.

– Leikkauksen jälkeen ei tuijoteta ainoastaan kiloja, vaan sitä, kuinka liitännäissairauksien käy. Esimerkiksi tyypin 2 diabetes paranee leikkauksen jälkeen melkein heti. Syytä tähän ei täysin tunneta, mutta suolistohormoneissa tapahtuu muutoksia, jotka ovat suotuisia sokeriaineenvaihdunnalle. Hyödylliset vaikutukset voidaan mitata jo tuntien kuluessa leikkauksesta. Tuoreen tutkimuksen mukaan suurin osa lihavuusleikatuista pääsee eroon diabeteslääkityksestä. Yhdysvaltalaistutkijoiden näkemys oli, että sairausvakuutuksen tulisi korvata lihavuusleikkaus, koska se kohottaa niin merkittävästi terveyttä ja laskee terveydenhuollon kustannuksia.

FOTEG:n puheenjohtaja Mikael Victorzon arvioi, että koska Suomessakin leikkaustoiminta laajenee jatkuvasti, terveydenhuollon päättäjien täytyy linjata pian ylipainon hoitosuositukset uudelleen. Lihavuusongelmaa ei hänen mielestään saa lakaista maton alle, ja lihavuusleikkaukset on saatava hoitotakuun piiriin.

Ruotsin sisaryhdistyksen SOTEG:n puheenjohtaja Mikael Wiren puolestaan on todennut, että sairaalloisen lihavien tyypin 2 diabetes kannattaa hoitaa leikkauksella, koska leikkauksen vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus on kiistatta osoitettu jo useissa tutkimuksissa.

Jopa huumeidenkäyttäjät ovat paremmassa asemessa kuin lihavat yhteiskunnassamme. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että narkomaaneille on perustettu jopa oma Terveysneuvontapiste, jossa he voivat käydä anonyymisti vaihtamassa käytetyt huumeruiskunsa uusiin, puhtaisiin – veronmaksajien rahoilla. Lisäbonuksena narkomaanit vielä halutessaan saavat hepatiitti A- ja B-rokotteet sekä lähetteet hepatiitti- ja HIV-laboratoriokokeisiin. Ymmärrän toki, että tulee paljon halvemmaksi tarjota ilmaiset puhtaat ruiskut kuin hoitaa HIV:iin sairastuneita narkomaaneja kalliilla vuosia jatkuvalla lääkityksellä. Silti minun on vaikea niellä sitä, miten vähän kritiikkiä narkomaanien hyysääminen saa mediassa ja somessa. Edelleen kun sitä verrataan lihavuuskeskusteluihin, joissa kovin sanoin tuomitaan lihavat alimpaan kastiin, jotka eivät ansaitse hoitoa saati sympatioita yhteiskunnan tai edes kansalaisten taholta.

Jos Sotepuolen säästötalkoot eivät huomioi lihavuuden hoidon tarpeita julkisella sektorilla, siitä tuskin kukaan nostaa älämölöä. Netissä vellova läskirasismi pitää huolen siitä, että lihavat pysyvät hiljaa poteroissaan. Eivätkä lihavat itse uskalla nousta barrikadeille leimautumisen pelossa. Edellisen laman jättämä lyhytnäköinen perintö sote-leikkauksissa jatkuu edelleen uusien leikkauskohteiden suunnittelussa. Kun virkamiehet rakentelevat käppyröitään, kukaan ei vaadi, että laskelmat tehtäisiin pitkälle tulevaisuuteen. Ja niihin sisällytettäisi myös arvio leikkausten pitkän tähtäimen kerrannaisvaikutuksista julkisissa terveydenhuollon kustannuksissa, sen kaikilla osa-alueilla.

Otetaanpa esimerkki. Jos hullua ei hoideta ajoissa ja hän sekoaa, miten paljon vahinkoa hän ehtii tehdä ennen kiinnijäämistään, ja mitä niiden vahinkojen hoito tulee yhteiskunnalle maksamaan? Tämän tyyppiset kysymykset nousivat esille vasta siinä vaiheessa, kun ensimmäiset kouluampumistapaukset tulivat julkiseen keskusteluun edellisen laman jälkimainingeissa. Ei mielenterveyspuolen ennalta ehkäisevän hoidon alasajoa älytty kritisoida edes somessa, ennen näitä surullisen kuuluisia tapauksia. Ensin täytyy tapahtua massamurhan tapaisia kauheuksia, ennen kuin havahdutaan tajuamaan, miten lyhytnäköisesti sote-palveluista leikataan.

Kun kaikesta jälleen nyt säästetään, niin tuskin lihavuushoito tulee uudelleen arvioitavaksi ainakaan lähiaikoina. Lihavuusleikkaus maksaa minulle kymppitonnin ja olisin iloinen jos tuo summa, jonka yhteiskunta säästää minun leikkauksessani veroina, menisi ennalta ehkäisevään mielenterveystyöhön, eritoten nuorisopuolelle.

Ei minulla itse asiassa ole mitään sitä vastaankaan, että joudun itse kustantamaan leikkaukseni. Se tullee olemaan paras investointini.