19. luku Viimeinen dinneri

25.7.2015

Saimme kutsun ystävän 60-juhliin. Olin ollut kahden vaiheilla mennäkö vai ei, kun tässä vaiheessa ei enää pitäisi nauttia raskaita päivällisiä ruokajuomineen. Sitten mietin, että what the heck, ei se voi yhdestä ateriasta olla kiinni!

Päätös oli hyvä, sillä ateria koostui saaristolaisantimista, kalapainotteisesta terveellisestä ruoasta, jossa ei ollut liikaa rasvaa eikä kaloreita. Juomia sitten meni senkin edestä ja mietin, mitähän höttöä maksani mahtaa olla, kun kirurgi sitä joutuu nostelemaan päästäkseen käsiksi sappeeni ja suolistooni. Somen vertaistukipalstoilta on tullut vastaan melko hurjia juttuja, kuinka on jätetty leikkaamatta, kun potilaan maksa on miltei hajonnut käsiin. Niinpä koetan olla varovainen alkoholin suhteen, eritoten näiden viimeisten viikkojen aikana ennen h-hetkeä.

Oli hienoa nähdä vanhoja ystäväpariskuntia, joita enää harvemmin tapaa missään riennoissa. Nämä muutamat pariskunnat ovat ajalta, jolloin mieheni oli vielä työelämässä. Heidät olemme oppineet tuntemaan monista yhteisistä tilaisuuksista ja muutamat heistä ovat jääneet elämäämme, vaikka työt ovatkin vieneet toisaalle.

Tuon illan kuluessa myös ymmärsin, kuinka tärkeää on kirjoittaa tästä asiasta. Sen lisäksi ettei ihmisillä ylipäätään ole mitään käsitystä koko lihavuusleikkauksesta, ei ymmärrystä löydy oikein sillekään, miksi lihava ei itse saa laihdutettua ylipainoaan pois.

Myöhään yöllä olimme yömyssyillä laivaravintolassa, joka ainoana juottaa ihmisiä aamuyöhön saakka Nauvon satamassa. Arvostan rehellisyyttä ja sitä, että sanotaan suoraan, mitä ajatellaan. Silti välillä tuli tunne, kuin olisin ollut keksivarkaissa ja saamassa nuhteita vanhemmiltani. Hyvä, etten sanonut ääneen: kyllä, olet oikeassa, äiti. En pysty laihtumaan, äiti. En ole tullut ajatelleeksi sitä sillä tavalla, kun kysyt, miksen välitä pitää itsestäsi huolta.

Ystäväni ei ymmärtänyt ollenkaan, kun kerroin, etten ole kyennyt laihtumaan. Tai olenhan minä saanut elämäni aikana kiloja pois varmasti yhteensä painoni verran. Mutta varsin nopeasti ne ovat jälleen tulleet takaisin, korkojen kera.

Ystäväni kertoi, miten hän ei koskaan syö kerrallaan paljoa, eikä hänen myöskään tee mitään mieli niin, että sitä on pakko saada. Lisäksi hän kertoi, miten oli joitakin vuosia aiemmin kouluttanut itsensä pois huonoista hiilareista, kun hän oli huomannut, miten hänellekin oli vaivihkaa tullut muutama ylimääräinen kilo vuosien saatossa.

Tässähän se juuri onkin, ero minun ja sellaisen ihmisen välillä, jonka suhde syömiseen ja ruokaan on normaali. Kun normaali henkilö, esimerkiksi kesälomansa aikana, lihoo syödessään ja juodessaan hieman normaalia enemmän, hän pystyy melko kivuttomasti pudottamaan lomakilonsa pois, töiden jälleen alettua. Tietysti laihdutus kysyy aina tahdonvoimaa, en minä väheksy ”normaalienkaan ihmisten” henkistä -, saati fyysistä ponnistelua asian eteen. Mutta silti väitän, että meillä, jotka ovat jollain tavalla viallisia, painonpudotus on helvetillistä.

Kun siis siellä ravintolalaivassa aamuyön tunteina yritin keksiä humalaisilla aivoillani jotakin järkevää vastattavaa huolestuneelle ystävälleni, päätin, että lihavuus ansaitsee vähintäänkin kirjan verran asian avaamista ja ongelman monisyisyyden esille tuomista. Niin kaukana ajatuksineni tunsin olevani koettaessani etsiä perusteluja sille, miksi olin päästänyt itseni lihomaan tähän kuntoon.

Ja eihän minulla olekaan mitään sanottavaa puolustuksekseni.

Lisään tähän kuitenkin lainauksen artikkelista, jossa haastateltiin Oululaista vatsaelinkirurgia, Vesa Koivukangasta. Hän saakoon puolustaa meitä lihavia minun sijastani:

Vaikka sairaalloinen lihavuus on itsenäinen tauti, pidetään lihavuutta usein itse aiheutettuna vaivana, jonka hoitamista julkisin varoin paheksutaan. Lihavuuskirurgi pitää asennetta nurinkurisena. Hänen mukaansa olisi sekä edullisempaa että inhimillisempää hoitaa lihavuutta jo ennen kuin se ehtii aiheuttaa liitännäissairauksia

– Suurin osa sairauksista, joita hoidamme, on tavalla tai toisella itse aiheutettuja. Lisäksi hoidamme myös kaikki lihavuuden aiheuttamat liitännäissairaudet, voi siis kysyä miksi me emme hoitaisi itse syytä, eli lihavuutta, toteaa Koivukangas. Yle Uutiset-Terveys 5/2015