5. luku 52 päivää leikkaukseen

Ajatustenvirtaa


Mielenvaihtelut vispaavat ees ja taas. Tänään on suht hyvä päivä, eilen oli huonompi. Miltei päivittäin joudun käymään keskustelun itseni kanssa, onko tämä todella tarpeen, eikö ole mitään muuta vaihtoehtoa. Ja aina tulen siihen samaan lopputulemaan, että kaikki muu on tehty ja erilaiset vaihtoehdot käyty läpi. Osaan kuvitella, että lukijalla voi olla vaikeuksia ymmärtää, miten jollekin voi laihduttaminen olla niin ylivoimaista ja saavutetussa tavoitepainossa pysyminen aivan mahdotonta. Varsinkin jos sattuu olemaan sillä tavalla rakennettu, ettei keho varastoi rasvaa. Ja jos joku ylimääräinen makkara joskus vyötärölle tuleekin, sen saa hetkessä laihdutettua pois housuja kiristämästä. Tiedätte varmaan sen ihmistyypin. Aina syömässä suurella ruokahalulla valtavia määriä erilaisia herkkuja ja selostamassa sitä, kuinka ei kaikesta huolimatta millään liho! Kutsun tätä ihmistyyppiä läpipaskoksi. Ja arvatenkin olen kateellinen heidän lähes yliluonnollisesta aineenvaihdunnastaan.  
Joskus tosin on tullut ilmi, että läpipaskoksi luulemani henkilö onkin osoittautunut bulimaatikoksi. Se on ollut tavallaan helpottavaa, kun ottaa huomioon, miten paljon itselläni on ongelmia liiallisesta ruokahalustani. Eihän se ole reilua, että joku voi mättää ruokaa kitusiinsa mielin määrin ilman, että se näkyy vartalossa?

Ja myönnettäköön, näistä ihmisluonnon pimeistä puolista puhuttaessa nyt sekin, että kukaan toinen ei ole niin julma lihavalle kuin toinen lihava. Vähintäänkin omassa mielessään. Jokainen lihava vertaa itseään esimerkiksi kadulla vastaantulevaan toiseen lihavaan. Ja jos toteaa olevansa hieman pienempi, on tyytyväinen. Raadollista mutta niin totta. Joka muuta väittää, valehtelee.



Kommentit