10. luku Sisälläni asuu pieni ja siro...

38 päivää leikkaukseen

Luin Pamin AY-pomon Ann Selinin tarinan Kodinkuvalehdestä. Hän on laihtunut leikkauksen ansiosta normaalipainoiseksi. Lainaan hieman artikkelia:

"Kentältä kuulee, että ylipainoisuuteen liittyy tietty stigma: ylipainoinen on vähän tyhmä tai ainakin laiska. Itsekuria ei ole. Jotkut tutkimukset tukevat tietoa, että varsinkin naisilla ylipainoisuus vaikuttaa työnsaantiin. Lihava ei välttämättä kuule mitään sanallista palautetta tai haukkumista, vaan sopimattomuus normeihin osoitetaan muilla tavoin.”

Tähän voin kertoa, että minulla on melko karmaiseva kokemus työhaastattelusta muutaman kymmenen vuoden takaa. Olin aikeissa ryhtyä kiinteistönvälittäjäksi ja ajokortin hankittuani lähdin kiertämään isohkoja välitystoimistoja saadakseni alan työtä. Huoneistokeskuksessa olin silloisen henkilöstöpäällikön haastateltavana, joka oli tunnettu suorasukaisuudestaan ja tiukkuudestaan. Aika on armollinen, enkä onneksi muista haastattelusta paljoakaan. Sen tosin muistan elävästi, että tunnelma oli kolkohko, minua tutkittiin päästä varpaisiin. Olin kuin skannerin alla ja olo alkoi käydä kiusalliseksi. Yhtäkkiä hr-pomo lausahti: onko ylipainosi sinulle ongelma? Tuolloin en mielestäni ollut edes hirvittävän lihava, en missään nimessä epäsiisti tai huolittelematon. Mikä jollain tavalla olisi selittänyt oudon ilmapiirin ja hr-pomon pudottaman epäasiallisen kysymyksen. Päinvastoin. Olin nainen parhaassa iässään, toki reilusti ylipainoinen, mutta energinen, sanavalmis ja iloinen. Ja ihan miellyttävän näköinen, jopa varsin näyttävä nainen.

Olin niin tyrmistynyt, etten siinä hetkessä osannut lohkaista takaisin mitään sopivan nasevaa. Taisin lausahtaa jotakin tyyliin: ”ei, onko lihavuus ongelma teille”, ennen kun kompuroin pöyristyneenä ulos huoneesta. 
Yllätyksekseni minulle silti tarjottiin paikkaa tuosta yrityksestä. Tosin en olisi ottanut sitä vastaan, vaikka se olisi ollut alan ainoa työpaikka koko Universumissa. Onnekseni olin jo solminut työsopimuksen toisen suuren välitysliikkeen kanssa, kun soitto Huoneistokeskuksen moukkamaiselta hr-pomolta tuli. Ja kiukun pahin terä oli lientynyt enkä sanonut muuta kuin kiitin mahdollisuudesta. On tilanne mikä tahansa, ei siltoja kannata jättää taakseen liekehtimään. Elämänfilosofiaani ei liioin kuulu kostofantasioissa vellominen. Antaa pienten ihmisten jäädä omaan arvoonsa.

Uudessa työpaikassani olin aluksi toimistoesimiehen opissa eli kiersimme kentällä asiakkaiden luona arviokäynneillä ja esittelemässä asuntoja. Ja me olimmekin varsin veikeä pari, pullero ja pallero, sillä kummallakin oli elopainoa rutkasti enemmän kuin lääkäri määrää. Tämä uusi esimieheni, OP-kiinteistökeskuksen aluepäällikkö, ei nähnyt mitään ongelmaa painossani palkatessaan minut yrityksen palvelukseen.

Those were the days, silloin ylimääräiset kilot eivät tuntuneet missään. Mentiin ja tehtiin asioita, eivätkä kilot olleet esteenä. Mutta ikää oli puolet vähemmän, joten jalka nousi kevyesti, kuten nuorella neidolla kuuluukin.