9. luku 42 päivää leikkaukseen

Onneksi on kesäloma

Nukkumisen kanssa on tosiaan vähän niin ja näin. Edes itsensä ulkopuolistamiskikasta ei ole aina hyötyä. En minä mielestäni mitenkään vello kauhukuvissa, vaikka leikkauksen ajatteleminen hirvittääkin, jos päästän siihen liittyvät mielikuvat valloilleen. Tässä tilanteessa luovasta mielikuvituksesta ei ole kuin haittaa, se on lähinnä kirous.

Terveystalon lihavuusleikkausinfossa oli omista kokemuksistaan puhumassa muutama vuosi sitten leikattu nainen.  Hän kertoi oman tarinansa ja sen, miten leikkaus muutti koko hänen elämänsä. Kun hän odotti omaa vuoroaan kertoakseen, miksi oli mukana infossa, en osannut kuvitellakaan, että mallin näköinen kaunotar olisi joskus ollut sairaalloisen lihava. Ja Terveystalon entinen asiakas. Hän kertoi leikatun näkökulman kaunistelematta ja selkokielellä, joista tärkeimmäksi nousi syömisen uudelleen opettelu.

Sen lisäksi, että itse operaatio pelottaa, uusi tapa nauttia ravintoa tuntuu haasteelliselta. Annokset siis ovat minimaalisen pieniä eikä nesteitä juoda ruokailun yhteydessä. Tosin Terveystaloinfon lihavuusleikattu kertoi, että hän pystyy myös juomaan pieniä määriä syömisen yhteydessä. Mutta olen ymmärtänyt, että se on harvinaista. Juoman hörppiminen suupalojen välissä voi aiheuttaa niin kutsuttua dumping-ilmiötä. Se ei ole vaarallista mutta kylläkin varsin epämiellyttävää, jopa kivuliasta. Kaikki suolistoon liittyvät tuntemukset ruuan kulkureitillä nielemisen jälkeen, ovat todella yksilökohtaisia. Mutta kaiketi nyrkkisääntö lienee se, että kaikki ravinto tulee jauhaa todella hienoksi suussa ennen nielemistä. Se vähentää sulamisongelmia ja mahdollisia kiputiloja.

Vaikeinta itselleni uuden ruokailutavan oppimisessa tulee olemaan se, että nesteet tulee nauttia aterioiden välissä. Olen tottunut juomaan jopa puoli litraa vettä aterian aikana. Tosin se on myös ollut tapa saada täyteläisyyden tunne ilman, että ahdan ruokaa ähkyyn asti. Vaikka onhan siitäkin toki kokemusta. Sehän on juuri se syy, miksi olen tässä tilanteessa. Liikaa ruokaa, aivan liian harvoin. Varsinaista ahmimisongelmaa en koe sairastavani. Jos sellainen olisi, se voisi osoittautua leikkauksen esteeksi. Tai psykiatrin konsultaatio vähintäänkin olisi tarpeen ennen operaatiopäätöstä.