25. luku Kaksi vuorokautta osastolla, part one

7.9.2015

Kaksi vuorokautta osastolla, part one


Ensimmäiset muistikuvat omassa sairaalasängyssä ovat kuin pumpulin tai pilvien keskeltä, lilluin onnellisessa kiitollisuuspöhinässä ja näpyttelin kirjoitusvirheitä viliseviä tekstiviestejä läheisilleni. Kerroin, että olen hengissä ja upea kirurgini jopa punktoi kystani. Olin niin taivaissa kuin koko kesän jännittäneen pelkopotilaan vain voi kuvitella olleen sen jälkeen, kun kaikki on ohi.
Koko maailmaa rakastava persoonani halusi myös tehdä tuttavuutta muiden leikattujen kohtalotovereitteni kanssa ja hyvin nopeasti huomasinkin vaihtavani ajatuksia viereisen sängyn potilaan kanssa, jonka kanssa sittemmin ystävystyimme, ihan aikuisten oikeasti. Maailmoja syleilevä minäni harvoin säilyy pidempään sellaisissa onnellisuushöyryissä, että se kantaisi sairaalakuherrusajan yli. Mutta tässä tapauksessa, suureksi onneksi, ystävyytemme on vakaalla pohjalla ja juttelemme miltei päivittäin puhelimessa siitä, kuinka elämä sujuu leikkauksen jälkeen.
Se on hienoa, sillä harvoin tässä iässä enää ystävystyy kenenkään kanssa niin, että ystävyys jää elämään kauemmaksi aikaa. Tämän varmasti moni tunnistaa esimerkiksi etelän lomilta, jolloin hotellista saattaa löytyä mukavia tyyppejä, joiden kanssa iltaisin tulee istuttua terassilla ajatuksia vaihtamassa. Ja vaikka kuinka yhteisesti päätetään, että halutaan jatkaa yhteydenpitoa vielä loman jälkeen, hyvät aikeet lässähtävät välittömästi arjen koettaessa, loman loputtua.
Tästä tulee mieleen se kaveri, jonka löysin lihavuusleikattujen yhteisön kautta FB:stä, ja jonka kanssa juttelin yksityisviesteillä kaikesta, mitä leikkaukseen liittyy. Hänethän oli leikattu muutamia viikkoja ennen minua, joten ajattelin, että häneltä saan kullanarvoista tietoa ensimmäisistä viikoista leikkauksen jälkeen, eritoten syömisen opettelussa. Asia, mikä eniten mietitytti ja askarrutti. Toki minulla on tukienkelini (josta kerroin jo aiemmin), mutta hänen leikkauksestaan on jo sen verran aikaa, ettei hän mitenkään voi muistaa kaikkia niitä nyansseja, joita syömisen opetteluun liittyy.
Niinpä kyselin kaikkea mahdollista tältä kaverilta, joka vastikään oli leikattu ja jolla tuntemukset edelleen olivat hyvässä muistissa juuri koettuna. Hänen kanssaan vielä juttelin messengerissä edellisenä lauantaina, ennen omaa leikkaustani, joka siis oli heti seuraavana maanantaina. Ja hän sanoi minulle, että koska tahansa voin kysyä häneltä ihan mitä tahansa.
Oli siis selvää, että yritin jo sairasvuoteeltani lähettää hänellekin messengerin kautta viestiä onnistuneesta operaatiosta. Ajattelin, että hän varmaankin haluaa tietää, olinhan myös hänelle kertonut, kuinka hirvittävän paljon tuleva leikkaus minua pelottaa. Ihmetykseni oli suuri, kun tajusin, että kaveri oli poistanut koko FB profiilinsa, enkä voinut lähettää hänelle viestejä lainkaan. Tietysti ensimmäinen ajatus oli, että hänelle on varmaankin tapahtunut jotain, komplikaatio tai muu ikävä juttu.
Myöhemmin sain selvitettyä tyypin sähköpostiosoitteen ja sitä kautta sain häneen yhteyden. Hän oli kyllästynyt koko lihavuusleikkausyhteisöön ja halunnut katkaista yhteydet FB:hen kokonaan. Hän toki pahoitteli, kun ei ollut ajatellut, miltä se minun silmiini näytti. Eli että hän tällä oli huolestuttanut minut, jolla mielikuvitus tietysti oli heti lähtenyt laukkaan ja muodostamaan erilaisia kauhukuvia siitä, mitä oli saattanut tapahtua.
Eivät ihmiset ajattele eivätkä he välitä. Ja niinhän se on, että itsekin varsin usein olen syyllistynyt samaan jenkkityyppiseen tapaan kohdella ihmisiä, kevyesti ja harmittomasti, olankohautuksella. Hetki mukavaa mutta tyhjänpäiväistä smalltalkia, ilman sen syvällisempää merkitystä.
Senkin takia olen todella iloinen, että tältä reissulta löytyi joku, jonka kanssa ystävyys jatkuu. On paljon helpompaa kulkea tätä matkaa, kun voi reaaliaikaisesti vaihtaa kokemuksia ja puhua ongelmista, joita eteen väistämättä tulee tällaisen operaation jälkeen. Semminkin, vaikka meille annettiin omat kansiot Terveystalosta, jossa on koko hoitotiimin puhelinnumerot käyntikorttien muodossa kansioon niitattuna. Joten apua on tarjolla, jos sille on tarvetta.

En minä kuitenkaan jokaisesta vatsan nipistelystä kehtaa soittaa osastolle. Mutta kamulleni kyllä, kiitos Sinulle ystävyydestäsi.



Kommentit