34. luku Lihavuus on tikittävä aikapommi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) väestötutkimuksen FINRISKIN 2012 tekemän tutkimuksen mukaan Suomessa joka viides aikuinen on lihava (BMI yli 30). Vaikeasta lihavuudesta (painoindeksi 35) kärsii yli 10 prosenttia. Lihavien henkilöiden osuus aikuisväestöstä on Yhdysvalloissa noin kaksinkertainen Suomeen verrattuna (Julkaistu HS 8.6.2016). Erityisen hälyttävää on, että tutkimusten mukaan joka 20. Amerikkalaismies ja joka kymmenes Amerikkalaisnainen on painoindeksiltään yli 40, mikä tarkoittaa sairaalloista liikalihavuutta! Eurooppalaisessa vertailussa suomalaisten lihavuus on hieman keskitasoa yleisempää, mutta harvinaisempaa kuin Etelä-Euroopassa tai Britanniassa. Suomessa lihavuus on yleisempää kuin muissa Pohjoismaissa, THL arvioi.Entäpä sitten lasten ja nuorten tilanne. Onko heidän tulevaisuutensa yhtään valoisampi? Joka kolmas Eurooppalaislapsi on ylipainoinen. Tuore raportti arvioi, että ylipainoisia lapsia on maailmassa vuonna 2025 jo 70 miljoonaa kun nyt heitä arvellaan olevan noin 41 miljoonaa. Tutkimusten mukaan amerikkalaisteinit lihovat yhä useammin. Teineistä lihavia on 17 prosenttia. Teinien kohdalla lihavuus määritellään vertaamalla painoja ja pituuksia muihin samanikäisiin. WHO varoittaa, että ylipainoiset lapset on ”räjähtävä painajainen” kehitysmaissa. Afrikassakin ylipainoisen lasten määrä on kaksinkertaistunut (HS 25.1.2016).

Jos vielä tähän mennessä en olisi ollut vakuuttunut blogini tarpeellisuudessa, näitä tilastoja tutkiessa asia olisi viimeistään tullut selväksi. Lihavuudesta täytyy puhua avoimesti ja meidän on tehtävä kaikkemme, jotta asenneilmapiiri lihavuuden hoitamista kohtaan saataisi muuttumaan yhteiskunnassamme. Lihavuuden räjähdysmäinen lisääntyminen on maailmanlaajuinen ja vakava kansanterveydellinen ongelma. Sen kasvun hillitsemiselle ja ehkäisemiselle täytyy tehdä jotain. Ongelmaa ei saa lakaista piiloon eikä lihavuuden laaja-alaisia ja monimutkaisia syntymekanismeja saa enää vähätellä ja kuitata sillä, että kysymys on itse aiheutetusta ongelmasta, joka ei kuulu sairaanhoitojärjestelmämme hoitotakuun piiriin. Jos asialle ei tehdä mitään, huomaamme - pahimmassa tapauksessa - olevamme tilanteessa, jossa yhteiskunnan ulkopuolella eläviä sairaalloisen lihavia sairauseläkeläisteinejä elää tuhansia veronmaksajien taakkana. He makaavat sänkyjensä pohjalla koko tehokkaimman aikuisikänsä masentuneina, työkyvyttöminä ja hyödyttöminä. Mitä tuhlausta!