44. Mielivaltaista pompottelua

21.2.2017 Mielivaltaista pompottelua ja omat koirat purivat

Mietin pitkään tätä postausta, pitäisikö julkaisu jättää sikseen. Nimittäin kun tämä teksti saa päivänvalon, tapahtuneesta on jo kulunut lähes puolitoista vuotta. Sittemmin ylläpitäjä, joka diktaattorin elkein sai ryhmässä mellestää, on poistunut tai poistettu ylläpitäjien joukosta. Liittymissääntöjä on niin ikään kevennetty. Kun meidät - minut ja tyttäreni - potkaistiin ryhmästä, olemme sittemmin "saaneet liittyä" ryhmään takasin. Ja kun minulla ei muutenkaan ole minkäänlaisia kostohaluja, olin pitkään kahden vaiheilla, julkaistako tätä ollenkaan. 
Mutta sitten jälleen tulin siihen tulokseen, että kun kyse on minun mielestäni tärkeästä asiasta - sananvapaudesta ja sen rajoittamisesta foorumilla, jossa tulisi antaa ääni erilaisille mielipiteille, julkaisen tämän, jo puolitoista vuotta sitten tapahtuneen asian. En kuitenkaan linkkaa ko ryhmään, sillä se ei enää olisi korrektia ylläpidon sisäisen henkilösiivouksen johdosta. 
   
Tapahtuipa helmikuussa, 2017
Olen kuulunut pitkään facebookin suljettuun ryhmään, joka on tarkoitettu lihavuusleikatuille tai heille, jotka harkitsevat siihen menemistä. Kyse on samasta ryhmästä, josta jo edellä kerroin.

Tyttäreni liittyi vastikään myös tähän ryhmään. Hän on ollut hämmentynyt, kun on lukenut ryhmäläisten ongelmista, jotka liittyvät julkisen puolen hoidossa esiin tulleisiin epäkohtiin. Kuten tuossa Terveydenhuollon ja hyvinvoinnin raportissakin selvästi käy ilmi, Suomessa lihavuuden leikkaushoidon tarjoamiseen liittyy alueellista epätasa-arvoa ja merkittäviä eroja toiminnan järjestämisessä. Hoitoketjun toimivuus ja useiden erikoisalojen yhteistyö takkuaa ja pahasti.

Ryhmäläiset ovat kertoneet hurjia tarinoita siitä, miten heitä painostetaan laihduttamisessa ja uhkaillaan jopa leikkauksen perumisella, jos tietty kilomäärä jää saavuttamatta. Olipa jopa tapaus, jossa yksi jäsenistä kertoi, ettei hän ole enää niin kutsutusti leikkauskelpoinen, kun oli laihduttanut liikaa. Se johtui siitä, että terveyskeskuslääkäri oli antanut alun perin väärää tietoa hoitopolun askelkuvioista laihduttamiseen liittyen. Tämä jäsen oli lääkärin ohjeistuksesta laihduttanut vaaditun kilomäärän, jonka jälkeen hän sai kuulla, että hänen piti ensin liittyä kunnalliseen painonhallintaryhmään, jossa laihdutusrupeama tuli todistettavasti suorittaa tiukan valvonnan alla. Siinähän arvatenkin kävi niin, että kun tämä henkilö jälleen pudotti vaaditun kilomäärän, heilahti viisari alle vaaditun BMI:n jotta leikkaus tulisi mahdolliseksi. Pitäisikö tuossa tilanteessa siis jälleen lihottaa itsensä, jotta BMI on tarpeeksi korkea? Aivan järjetöntä!

Niinpä tyttäreni ryhmäläisten ahdingosta empatisoituneena aloitti uuden keskustelun. Hänen luvallaan julkaisen tuon hänen avauksensa:

Tyttäreni Neiti X surullinen.

19. helmikuuta kello 10:29 · Heinola, Päijät-Hämeen maakunta

Olen seurannut teidän viestejä epäuskoisena ja tyrmistyneenä, en käsitä tätä julkisen puolen menoa. Ymmärrän toki, että on leikkausteknillisesti äärimmäisen tärkeää, että painoa saa jonkin verran pois ennen veitsen alle menoa. Mutta, että siitä pudottamisesta tehdään joku "uuteen elämään sitoutumisen" mittari ja pelotellaan, että jos ei tasan ole näin ja näin monta kiloa pudonnut, niin leikkaus perutaan. Herranjumala, jos se pudottaminen onnistuisi tuosta vaan, niin eihän sille leikkaukselle olisi tarvetta! Jokaisella meistä on asian suhteen ongelma, jota kenties viimeisenä oljenkortena lähtee leikkauksen kautta ratkaisemaan. Ei alkoholistin "sitoutumista" katkaisuhoitoon testata sillä, että pitää olla x viikkoa juomatta. Minulle tulee vain kauhean surullinen olo, kun täällä on niin paljon valtavia määriä ennen leikkausta pudottaneita ihmisiä, jotka pelkäävät aidosti, ettei oma ponnistus riitä. Miten niin esimerkiksi 10 kiloa ei riittäisi? Se on 20 voipakettia pois sisäelimiä rasittamasta? Joillakin tuo itse pudotettu määrä on jopa 20 tai 30 kiloa ja silti uhkaillaan, että yhtään ei saa tulla takaisin ja enemmänkin saisi pudota. Äitini kävi yksityisellä eikä pudottanut suinkaan 10 kiloa - leikkaukselle ei ollut mitään estettä eikä äitini ollut vaarassa. Siksi tämä julkisen puolen meininki tuntuu minusta aivan uskomattomalta :(

Omat koirat purivat

Tästä seurauksena moni ryhmän jäsen kommentoi Tyttäreni Neiti X avausta ja kertoi omakohtaisista vastaavista kokemuksista, joihin tyttäreni tällä kirjoituksellaan viittasi. Yllättäen ylläpidon (heitä on useita) henkilöt ryhtyivät kommentoimaan varsin kärkevästi ja provosoiden tyttären kirjoitusta. Eräskin väitti, että Neiti X:n mielestä enettäminen (erittäin vähäenerginen ruokavalio painonpudotuksen maksimoimiseksi) on turhaa, leikkuriin vaan nopeasti.  Yksi ryhmän rivijäsen huomautti siihen, että eihän Neiti X tässä eneä, tai ylipäätään tarvetta painonpudotukselle ennen leikkausta, ollut kyseenalaistanut.  Kuten ei tehnytkään. Tyttäreni kritisoi julkisen lihavuushoidon alueellisia eroavaisuuksia hoidon käytänteissä ja joidenkin tapausten kohdalla äärimmäisen epäreilua ja syyllistävää kohtelua. 

Koska sympatiat ryhmäläisten kesken olivat selvästi tyttäreni puolella ja ylläpidon kummallinen kommentointi herätti, syystäkin, kummastusta, tytär poistettiin koko ryhmästä, jotta tämä - arvatenkin kuumottava - keskustelunaihe kuivahtaisi nopeasti kokoon.

Tajusimme tyttäreni kanssa varsin pian, mistä homma kiikasti. Ja epäilymme saivat vahvistuksen, kuten myöhemmät tapahtumat osoittavat selvästi.

Tyttären kysyttyä syytä erottamiselle, hän sai kuulla olevansa ryhmässä ”väärin perustein”, kun vasta ”harkitsee” leikkaukseen menoa. Vaikka johan ryhmän nimikin antaa viitteitä siitä, että leikkaukseen aikovat ovat myös tervetulleita. Siihen tytärkin vetosi, kun kertoi, että hän oli rehellisesti kertonut harkitsevansa leikkaukseen menoa perustellessaan moderaattoreille syytä, miksi haki ryhmän jäsenyyttä. Ja sillä perusteella hänet myös ryhmään hyväksyttiin.

Kysyin moderaattorilta myös itse, miksi tyttäreni ryhmän jäsenyydestä erotettiin. Kerroin, miten tärkeää hänelle on kuulla leikattujen tarinoita, saada oikeaa tietoa leikkauksen hyödyistä ja haitoista. Sillä vaikka hän on minun kauttani tutustunut yhteen leikkauskertomukseen, se ei riitä, jotta saa kattavan kuvan kaikesta, mitä leikkaukseen liittyy. Kuten monenlaisista komplikaatioista, joita joillakin leikatuista toipumisen yhteydessä, tai myöhemmin, on esiintynyt.

Minulle moderaattori lipsautti sen oikean syyn, miksi tytär oli saanut lähtöpassit. Lainaan hänen sanojaan (ja koska kukaan ei tiedä, kuka noista moderaattoreista on minulle kirjoittanut, voin niin tehdä lupaa kysymättä): Häneltä on kysytty (tyttäreltäsi siis) ja itse hän vastasi, että vasta on harkinnassa leikkaus. Hänen suhtautumisensa prosessiin ja siihen sitoutumiseen vaatii vielä pohdiskelua ja hän voi liittyä, kun se lähete on lähtenyt. Jos ainoa huolenaihe on se, että ei pääse tarpeeksi nopeasti leikkaukseen, niin tämä ryhmä on väärä paikka.

Eli ryhmän moderaattorit katsovat asiakseen jaotella ihmisiä luulon ja otaksunnan perusteella. Mistä he voivat tietää, mitä joku ajattelee tai missä vaiheessa prosessia hän pohdinnoissaan kulkee? Millä perusteella, pohjautuen tyttären keskustelun avaukseen tai kommentointiin ylipäätään (hän ei missään vaiheessa ole sanonut mitään kielteistä laihduttamisesta tai enettämisestä ennen leikkausta tai siitä, kuinka nopeasti leikkaukseen pitäisi päästä), he voivat vetää tällaisia johtopäätöksiä? Ainoaksi selitykseksi jää, että se punainen vaate tyttäreni avauksessa oli kohta, jossa hän kertoi, että äiti oli ollut yksityisesti leikkauksessa eikä ollut joutunut samaan prässiin, mihin julkisen puolen monet lihavuusleikkauspotilaat pakotetaan. Kateus on suurta ja kitkerää, varsinkin kun siihen liittyy raha.

Surullisinta tässä asiassa on se, että kyseisessä suljetussa ryhmässä harjoitetaan ylläpidon taholta mielipiderasismia, joka on mielestäni aivan yhtä tuomittavaa kuin läskirasismikin, jonka kohteeksi lihavat usein yhteiskunnassamme joutuvat. Tuossa ryhmässäkin ihmiset arvotetaan kahteen kastiin ja jos he eivät myötäile ylläpidon yleistä kantaa asioihin, heidät potkaistaan ryhmästä pihalle.

Haluan kirjoittaa tästä asiasta painokkaasti, sillä koen pöyristyttävänä, että nämä henkilöt, jotka ylläpitävät tällaista keskustelupalstaa, kohtelevat ryhmäläisiä – vertaisiaan - täysin mielivaltaisesti, omien oikkujensa ohjaamina. Juuri samoin kuin lihavia on aina muiden, ns. normaalipainoisten, taholta kohdeltu. Samankaltainen pienen degeneroituneen etupiirin vallankäyttö jatkuu ryhmässä, joka on näennäisesti vapaa ja turvallinen keskustelufoorumi heille, jotka eivät sitä uskalla omalla nimellään muualla tehdä. Jos keskustelut eivät suju ylläpidon haluamaan suuntaan, henkilö – tai henkilöt (minutkin erotettiin, kun julkaisin oman kannanottoni tyttäreni aloittamaan keskusteluun) raivataan pois, jotta ”vääriä mielipiteitä” ei tulisi julki.

Kukaan toinen ei voi tietää, mikä tausta kenelläkin leikkaukseen lähtevällä on. On turha kadehtia sitä, että toinen pääsee helpommalla, kun siitä on valmis maksamaan. Yksityiset sairaalat tarjoavat erilaisia rahoitusvaihtoehtoja, joten leikkaus yksityissairaalassa on monelle, aivan tavalliselle palkansaajalle -lompakkoon katsomatta, täysin varteenotettava vaihtoehto, jos julkisen puolen kärsimysten tie tuntuu ylivoimaiselta. Ja kuten niin monesta kommentista eri foorumeilta olen saanut lukea, mielivaltainen pompottaminen on julkisen puolen lihavuushoidon kohdalla enemmän sääntö kuin poikkeus. Lihavat eivät ansaitse mitään, eli tyytyköön niihin murusiin, jota heille heitetään kuin luita koiralle, niinkö? Jos jopa suljetussa lihavuusleikkausryhmässä tätä harhaluuloa vahvistetaan muutaman ylläpitäjän omien itsekkäiden vaikutteiden ("käyköön saman paskan läpi kuin minäkin") ohjailemana, niin mikään ei koskaan muutu paremmaksi.

Lihavuuskeskusteluihin liittyvä herkkänahkaisuus ja tunteiden kuohunta tuntuvat olevan yhtä voimakasta kuin äitiyteen, synnyttämiseen ja imetykseen liittyvät kiivaat somekeskustelut, joita aina säännöllisin väliajoin pulpahtaa esiin. Aina on niitä, joiden mielestä uraäidit, kivunlievitystä synnyttämiseen pyytäneet- tai pullosta pilttejään syöttävät äidit, ovat huonompia ihmisiä kuin muut tai ainakin huonompia äiteinä. Viimeisin sähköisessä mediassa somemyrskyksi äitynyt kommentointi koski erään edesmenneen mediapersoonan vaimon julkituomaa mielipidettä kotiäitiyden merkityksestä lapsen kasvulle ja kehitykselle. Hän kyseenalaisti koko äitiyden niiden naisten osalta, jotka laittavat lapsensa päiväkotiin. Hän itse kotiäitinä on sitä mieltä, ettei nainen voi olla hyvä äiti, jos ei itse hoida lastaan kotona.

Uraäitien ei ehkä tulisi tehdä lapsia ollenkaan, sanoi puolestaan erään kiekkolegendan vaimo Maria Veitolan tv-ohjelmassa. Hänen itsetuntoaan kaiketi nakersi se, että hänestä puhuttiin Mrs sen ja sen rouvana, vaikka hän toimittajalle sanoikin, ettei se häiritse. Oma persoona helposti hämärtyy toimittajan tiukkojen ja tarkkanäköisten kysymysten alle. Jos identiteetti määrittyy ainoastaan kotiäitiyden ja jonkun puolisona olon kautta, ei ihme, että ainoaksi puolustukseksi jää hyökkäys ja lastenkasvatuksellisten käytänteiden kyseenalaistaminen.

On hienoa, että mediassa keskustellaan aroistakin asioista rohkeasti, ollaan eri mieltä ja seisotaan mielipiteiden takana. Mutta jos agendana on muiden mielipiteiden jyrääminen ja tuomitseminen, ollaan täysin hakoteillä. Mielipidesivuston ylläpitämiseen liittyy vastuullisuus aivan kuten siihenkin, miten journalismi erilaisia asioita julkisuudessa käsittelee. Puolueettomuus ja asioiden tasavertainen käsittely on sananvapauden peruspilareita. Kun jokainen saa äänensä kuuluville, on mahdollisuus muutokseen ja kehitykseen.

Tyttären epäoikeudenmukaisesta kohtelusta suivaantuneena julkaisin tuolla sensuurin värittämällä lihavuusleikkaussivustolla oman mielipiteeni tietäen, että tuolla kannanotollani joudun itsekin ryhmästä lähtemään. Moderaattorit odottavat kuin hämähäkit verkoissaan etusormi valmiina delete-näppäimellä, sillä meni noin 20 sekuntia enterin painamisesta, kun juttuni hävisi bittiavaruuteen. Tässä kirjoitukseni:

Hyvät ryhmän jäsenet. Tyttäreni, Neiti X, on poistettu ryhmästä ja syyksi sanottiin, että hän ei voi kuulua siihen, koska vasta harkitsee leikkaukseen menoa. Juuri sen takiahan hän – kuten me kaikki - tätä ryhmää, tietoa, kokemuksia ja tukea niin kipeästi tarvitsemme.

Hänelle ilmoitettiin, että pitää olla lähete (leikkaukseen), sitten voi hakea uudestaan ryhmään…

Hän on toki nähnyt aitiopaikalta oman äitinsä matkan leikkuriin ja paluun elävien kirjoihin, mutta eritoten julkisen puolen kokemuksia ja näkemyksiä hän on toivonut saavansa lukea. Hän teki virheen, kun otti kantaa (katso ko tyttären aloittama keskustelun avaus) asiaan, joka jostain syystä ei ollut jollekulle mieleen. Ei kaiketi ollut yhteneväinen oman käsityksen kanssa. Millään muulla tavalla erottamista juuri nyt ei voida mielestäni perustella. Varsinkin kun hän ”hakemuksessaan” kertoi rehellisesti olevansa harkintavaiheessa leikkauspäätöksessään. Pitääköhän jatkossa skannata lääkärintodistus, jotta ylipäätään tulee hyväksytyksi ryhmään?

Teenpä tässä samalla esittelyn itsestäni, kun en ole sitä vielä tehnyt, vaikka olenkin ollut jo pitkään jäsenenä. Ja voihan olla, että tämä kannanottoni johdosta minäkin mystisesti ilmestyn ”harmaaksi” tällä saitilla enkä näin ollen enää ehdi esittäytymään. Tosin en tiedä, mikä omalla kohdallani olisi syy erottaa, kun tapoihini kuuluu keskustella myös somessa toisia kunnioittaen ja kaikki – erilaisetkin – mielipiteet hyväksyen. Käytöstavat pitää olla, niin olen opettanut tyttärenikin, ja juuri siksi tämä hänen erottamisensa tuntuu perin erikoiselta ja oudolta. Tulee aivan Trumpin Amerikka mieleen, jossa sananvapautta rajoitetaan. Ja lisäänpä tähän sen, että tämä kirjoitukseni oli siis ensin tyttären aloittaman viestiketjun kommenttikentässä, josta se välittömästi poistettiin. Saas nähdä ehtiikö postaukseni olla yhtään kauempaa, kun vien sen tänne uudestaan, omana kirjoituksenaan. Melkoista meininkiä.

Mutta siis omasta polustani muutama sananen. Taustani on hyvinkin samanlainen kuin meistä monella, eli ikuinen laihduttaja, normaalipainoinen muistelen olleeni viimeksi ehkä joskus neljä vuotiaana. Kaikkihan me (tai ainakin suurin osa meistä) osaa laihduttaa, mutta kilot hiipivät tai rysähtävät – miten milloinkin, aina korkojen kanssa takaisin. Siksi en itsekään oikein jaksa ymmärtää, miksi meitä opetetaan tai pakotetaan laihduttamaan tietty määrä ennen leikkausta, kun suurin osa sen homman kyllä osaa. Ongelmahan on nimenomaan se, etteivät ne kilot pysy poissa, jonka vuoksi tuo leikkaus tulee joillekin meistä viimeiseksi vaihtoehdoksi, jos ei mieli kilojensa alle hautautua. Leikkausta edeltävä enetys on tarpeen, sillä jopa muutaman kilon pudotus pienentää maksaa, jolloin leikkausriskit vähenevät. Rasvaahan vatsaontelossa on näiden leikkausten yhteydessä aina, kenellä enemmän – kenellä vähemmän. Jopa ravitsemusterapeuttini sanoi minulle, että toivomus olisi, ettei paino ainakaan nousisi, kun kysyin, miten paljon olisi suotavaa pudottaa. Toki näissä, miten meitä ohjeistetaan, on valtavasti eroja. Mutta pointtini on siinä, että ketään ei leikattaisi, jos siitä (liian pienestä pudotusmäärästä) olisi todellista vaaraa potilaalle. Tästä olen aivan varma.

Minäkin olin julkisen puolen jonossa, mutta en päässyt edes painonhallintaryhmään, kun sellaista ei sen puolen vuoden aikana, jonka ehdin jonotella, perustettu. Samaan aikaan minulla oli vaikea uniapnea, jättikysta lantionpohjalla ja jatkuvasti kipuilevat sappikivet. Kaikki nämä sairaudet putosivat perätysten kuin pommit niskaan täytettyäni viisikymmentä. Sitä ennen olin ajatellut, että pystyn kyllä hoitamaan itseni kuntoon, jos sairastun ja painoni uhkaa tervehtymistäni. Yhtäkkiä olinkin tilanteessa, jossa gynekologi sanoi, ettei leikkaa minua lihavuuteni takia. Sapen oireilu tykytti kuin aikapommi takaraivossa. Ja uniapneani vuoksi (sekin kestää pitkään, ennen kuin diagnoosiin saadaan varmuus ja Cpap-laite avuksi) olin vuoden päivät kuin unissakävelijä, täysin voimaton ja uupunut. Siinä vaiheessa ei ollut voimia eikä kykyä ryhtyä pudottamaan painoa. Lisäksi minua masensi ajatus siitä, ettei minua ylipainoni takia hoideta tai jos joudun hätäleikkaukseen (sappi), saatan siihen menehtyä. Tiesin, ettei minulla ollut aikaa jäädä odottamaan leikkuriin pääsyä vaan minun oli pelastettava itseni muulla tavalla. Painelin pankkiin ja otin kymppitonnin lainan, jota maksan edelleen. Tammikuussa 2015 menin Terveystalon lihavuusleikkausinfoon ja elokuussa samana kesänä minut leikattiin. Eli kyllä yksityiselläkin käytetään aikaa, jotta potilas ehtii käydä ravitsemusterapeutin ja lääkärin pakeilla arvioitavana, ettei taustalla ole syömishäiriötä tai muuta, leikkauksen estävää seikkaa. Samoin annetaan kunnolla aikaa painonpudotukselle ja sille tärkeälle loppuenetykselle.

Lihavuusleikkauksen yhteydessä kirurgini poisti myös sapen, joka olikin pahasti tulehtunut. Samoin sappitiehyessä oli sulkukivi, eli olin vaistomaisesti ollut oikeassa tilanteeni suhteen. Lääkäri sanoi, ettei leikkaus tullut yhtään liian aikaisin. Mitä tahansa sapen suhteen olisi voinut tapahtua lähitulevaisuudessa. Samalla kirurgi myös tyhjensi kystan, jolla sain lisäaikaa painonpudotukselle kystaleikkausta varten. Tuo uudelleen täyttynyt jättikystani operoitiin tämän vuoden tammikuussa ja leikkaus oli haastava, vaikka olenkin nyt lähes viisikymmentäkiloa kevyempi kuin tuolloin, jolloin gynekologi ei minua suostunut ylipainoni vuoksi leikkaamaan.

Katsotaan nyt, onko tämä kirjoitukseni sisältö sopiva tälle foorumille vai onko siinä jotain sellaista, minkä takia minut poistetaan ryhmästä. Jos niin käy, toivotan kaikille kanssakulkijoille voimia ja jaksamista tällä tiellä, jonka kukin meistä on valinnut erilaisten lähtökohtiensa johdosta. Eläköön erilaisuus ja monenlaiset mielipiteet. Se kaikki on rikkautta.

Tämän kannanottoni jälkeen, joka siis sensuroitiin välittömästi pois ryhmän seinältä, minutkin siis poistettiin ryhmän jäsenyydestä. Lisäksi minulle asetettiin esto niin, etten voinut enää ottaa edes yksityisviestillä yhteyttä ylläpitoon.

Olihan tilanne heistä arvatenkin perin kiusallinen, jopa siinä määrin, etteivät enää halunneet ottaa vastaan kysymyksiä ryhmästä poistamisesta. Eihän heillä olisikaan ollut mitään argumentoitavaa tukemaan erottamispäätöstä. En välitä, vaikka minut poistettiin yksittäisestä lihavuusleikkausryhmästä, muita vastaavia on onneksi facebookissa yllin kyllin.

Mutta mielestäni tässä piilee suurempi ongelma kuin vain yksittäisen ryhmän ylläpidon harjoittama epäoikeudenmukainen kohtelu jäseniään kohtaan.

Jos julkisen puolen hoitopolkuun liittyvistä epäkohdista ei voida käydä vapaata ja puolueetonta keskustelua, niin mikään ei koskaan muutu. Jos aina tyydytään siihen, etteivät lihavat ansaitse parempaa hoitoa, ollaan ja pysytään ikuisesti toisen luokan kansalaisina. Ja mielestäni pahinta on se, että tällaisella mielipiteitä rajoittavalla moderoinnilla estetään kehitys, kun pieni joukko entisiä lihavuusleikattuja on sitä mieltä, että muidenkin täytyy heidän laillaan kokea sama raastava via dolorosa. Julkisen puolen hoidon tulisi olla saman laatuista ja yhtä hyvää kuin yksityispuolella, jossa ketään ei nöyryytetä joihinkin grammoihin takertumalla.

Lopetan tähän päiväkirjani lihavuusleikkauksestani. Ikävää, että tähän loppuun on todettava, että susi on toiselle susi, laumassa yksi vie ja toiset vikisevät. Jos olet lukenut blogini perustamisajatuksia, tästä teemasta idea bloginpitämiselle heräsi. Ja näin ympyrä sulkeutuu ja auki jää edelleen kysymys: muuttuuko ihminen?