44. Mielivaltaista pompottelua
21.2.2017 Mielivaltaista pompottelua ja omat koirat purivat
Mietin pitkään tätä postausta, pitäisikö julkaisu jättää sikseen. Nimittäin kun tämä teksti saa päivänvalon, tapahtuneesta on jo kulunut lähes puolitoista vuotta. Sittemmin ylläpitäjä, joka diktaattorin elkein sai ryhmässä mellestää, on poistunut tai poistettu ylläpitäjien joukosta. Liittymissääntöjä on niin ikään kevennetty. Kun meidät - minut ja tyttäreni - potkaistiin ryhmästä, olemme sittemmin "saaneet liittyä" ryhmään takasin. Ja kun minulla ei muutenkaan ole minkäänlaisia kostohaluja, olin pitkään kahden vaiheilla, julkaistako tätä ollenkaan.
Mutta sitten jälleen tulin siihen tulokseen, että kun kyse on minun mielestäni tärkeästä asiasta - sananvapaudesta ja sen rajoittamisesta foorumilla, jossa tulisi antaa ääni erilaisille mielipiteille, julkaisen tämän, jo puolitoista vuotta sitten tapahtuneen asian. En kuitenkaan linkkaa ko ryhmään, sillä se ei enää olisi korrektia ylläpidon sisäisen henkilösiivouksen johdosta.
Tapahtuipa helmikuussa, 2017
Olen kuulunut pitkään facebookin suljettuun ryhmään, joka on tarkoitettu lihavuusleikatuille tai heille, jotka harkitsevat siihen menemistä. Kyse on samasta ryhmästä, josta jo edellä kerroin.
Mutta sitten jälleen tulin siihen tulokseen, että kun kyse on minun mielestäni tärkeästä asiasta - sananvapaudesta ja sen rajoittamisesta foorumilla, jossa tulisi antaa ääni erilaisille mielipiteille, julkaisen tämän, jo puolitoista vuotta sitten tapahtuneen asian. En kuitenkaan linkkaa ko ryhmään, sillä se ei enää olisi korrektia ylläpidon sisäisen henkilösiivouksen johdosta.
Tapahtuipa helmikuussa, 2017
Olen kuulunut pitkään facebookin suljettuun ryhmään, joka on tarkoitettu lihavuusleikatuille tai heille, jotka harkitsevat siihen menemistä. Kyse on samasta ryhmästä, josta jo edellä kerroin.
Tyttäreni liittyi vastikään myös tähän ryhmään. Hän on
ollut hämmentynyt, kun on lukenut ryhmäläisten ongelmista, jotka liittyvät
julkisen puolen hoidossa esiin tulleisiin epäkohtiin. Kuten tuossa
Terveydenhuollon ja hyvinvoinnin raportissakin selvästi käy ilmi, Suomessa lihavuuden leikkaushoidon tarjoamiseen liittyy
alueellista epätasa-arvoa ja merkittäviä eroja toiminnan järjestämisessä.
Hoitoketjun toimivuus ja useiden erikoisalojen yhteistyö takkuaa ja pahasti.
Ryhmäläiset
ovat kertoneet hurjia tarinoita siitä, miten heitä painostetaan
laihduttamisessa ja uhkaillaan jopa leikkauksen perumisella, jos tietty
kilomäärä jää saavuttamatta. Olipa jopa tapaus, jossa yksi jäsenistä kertoi,
ettei hän ole enää niin kutsutusti leikkauskelpoinen, kun oli laihduttanut
liikaa. Se johtui siitä, että terveyskeskuslääkäri oli antanut alun perin
väärää tietoa hoitopolun askelkuvioista laihduttamiseen liittyen. Tämä jäsen
oli lääkärin ohjeistuksesta laihduttanut vaaditun kilomäärän, jonka jälkeen hän
sai kuulla, että hänen piti ensin liittyä kunnalliseen painonhallintaryhmään,
jossa laihdutusrupeama tuli todistettavasti suorittaa tiukan valvonnan alla.
Siinähän arvatenkin kävi niin, että kun tämä henkilö jälleen pudotti vaaditun
kilomäärän, heilahti viisari alle vaaditun BMI:n jotta leikkaus tulisi
mahdolliseksi. Pitäisikö tuossa tilanteessa siis jälleen lihottaa itsensä,
jotta BMI on tarpeeksi korkea? Aivan järjetöntä!
Niinpä
tyttäreni ryhmäläisten ahdingosta empatisoituneena aloitti uuden keskustelun.
Hänen luvallaan julkaisen tuon hänen avauksensa:
Tyttäreni
Neiti X surullinen.
19.
helmikuuta kello 10:29 · Heinola,
Päijät-Hämeen maakunta
Olen
seurannut teidän viestejä epäuskoisena ja tyrmistyneenä, en käsitä tätä
julkisen puolen menoa. Ymmärrän toki, että on leikkausteknillisesti äärimmäisen
tärkeää, että painoa saa jonkin verran pois ennen veitsen alle menoa. Mutta,
että siitä pudottamisesta tehdään joku "uuteen elämään sitoutumisen"
mittari ja pelotellaan, että jos ei tasan ole näin ja näin monta kiloa
pudonnut, niin leikkaus perutaan. Herranjumala, jos se pudottaminen onnistuisi
tuosta vaan, niin eihän sille leikkaukselle olisi tarvetta! Jokaisella meistä
on asian suhteen ongelma, jota kenties viimeisenä oljenkortena lähtee
leikkauksen kautta ratkaisemaan. Ei alkoholistin "sitoutumista"
katkaisuhoitoon testata sillä, että pitää olla x viikkoa juomatta. Minulle tulee
vain kauhean surullinen olo, kun täällä on niin paljon valtavia määriä ennen
leikkausta pudottaneita ihmisiä, jotka pelkäävät aidosti, ettei oma ponnistus
riitä. Miten niin esimerkiksi 10 kiloa ei riittäisi? Se on 20 voipakettia pois
sisäelimiä rasittamasta? Joillakin tuo itse pudotettu määrä on jopa 20 tai 30
kiloa ja silti uhkaillaan, että yhtään ei saa tulla takaisin ja enemmänkin
saisi pudota. Äitini kävi yksityisellä eikä pudottanut suinkaan 10 kiloa -
leikkaukselle ei ollut mitään estettä eikä äitini ollut vaarassa. Siksi tämä
julkisen puolen meininki tuntuu minusta aivan uskomattomalta :(
Omat koirat purivat
Tästä
seurauksena moni ryhmän jäsen kommentoi Tyttäreni Neiti X avausta ja kertoi
omakohtaisista vastaavista kokemuksista, joihin tyttäreni tällä
kirjoituksellaan viittasi. Yllättäen ylläpidon (heitä on useita) henkilöt
ryhtyivät kommentoimaan varsin kärkevästi ja provosoiden tyttären kirjoitusta.
Eräskin väitti, että Neiti X:n mielestä enettäminen (erittäin vähäenerginen
ruokavalio painonpudotuksen maksimoimiseksi) on turhaa, leikkuriin vaan
nopeasti. Yksi ryhmän rivijäsen huomautti siihen, että eihän Neiti X
tässä eneä, tai ylipäätään tarvetta painonpudotukselle ennen leikkausta, ollut
kyseenalaistanut. Kuten ei tehnytkään. Tyttäreni kritisoi julkisen
lihavuushoidon alueellisia eroavaisuuksia hoidon käytänteissä ja joidenkin
tapausten kohdalla äärimmäisen epäreilua ja syyllistävää kohtelua.
Koska
sympatiat ryhmäläisten kesken olivat selvästi tyttäreni puolella ja ylläpidon
kummallinen kommentointi herätti, syystäkin, kummastusta, tytär poistettiin
koko ryhmästä, jotta tämä - arvatenkin kuumottava - keskustelunaihe kuivahtaisi
nopeasti kokoon.
Tajusimme
tyttäreni kanssa varsin pian, mistä homma kiikasti. Ja epäilymme saivat
vahvistuksen, kuten myöhemmät tapahtumat osoittavat selvästi.
Tyttären
kysyttyä syytä erottamiselle, hän sai kuulla olevansa ryhmässä ”väärin
perustein”, kun vasta ”harkitsee” leikkaukseen menoa. Vaikka johan ryhmän
nimikin antaa viitteitä siitä, että leikkaukseen aikovat ovat myös
tervetulleita. Siihen tytärkin vetosi, kun kertoi, että hän oli rehellisesti
kertonut harkitsevansa leikkaukseen menoa perustellessaan moderaattoreille
syytä, miksi haki ryhmän jäsenyyttä. Ja sillä perusteella hänet myös ryhmään
hyväksyttiin.
Kysyin
moderaattorilta myös itse, miksi tyttäreni ryhmän jäsenyydestä erotettiin.
Kerroin, miten tärkeää hänelle on kuulla leikattujen tarinoita, saada oikeaa
tietoa leikkauksen hyödyistä ja haitoista. Sillä vaikka hän on minun kauttani
tutustunut yhteen leikkauskertomukseen, se ei riitä, jotta saa kattavan kuvan
kaikesta, mitä leikkaukseen liittyy. Kuten monenlaisista komplikaatioista,
joita joillakin leikatuista toipumisen yhteydessä, tai myöhemmin, on
esiintynyt.
Minulle moderaattori lipsautti sen oikean syyn, miksi tytär
oli saanut lähtöpassit. Lainaan hänen sanojaan (ja koska kukaan ei tiedä, kuka
noista moderaattoreista on minulle kirjoittanut, voin niin tehdä lupaa
kysymättä): Häneltä
on kysytty (tyttäreltäsi siis) ja itse hän vastasi, että vasta on harkinnassa
leikkaus. Hänen suhtautumisensa prosessiin ja siihen sitoutumiseen vaatii vielä
pohdiskelua ja hän voi liittyä, kun se lähete on lähtenyt. Jos ainoa huolenaihe
on se, että ei pääse tarpeeksi nopeasti leikkaukseen, niin tämä ryhmä on väärä
paikka.
Eli ryhmän
moderaattorit katsovat asiakseen jaotella ihmisiä luulon ja otaksunnan
perusteella. Mistä he voivat tietää, mitä joku ajattelee tai missä vaiheessa
prosessia hän pohdinnoissaan kulkee? Millä perusteella, pohjautuen tyttären
keskustelun avaukseen tai kommentointiin ylipäätään (hän ei missään vaiheessa
ole sanonut mitään kielteistä laihduttamisesta tai enettämisestä ennen
leikkausta tai siitä, kuinka nopeasti leikkaukseen pitäisi päästä), he voivat
vetää tällaisia johtopäätöksiä? Ainoaksi selitykseksi jää, että se punainen
vaate tyttäreni avauksessa oli kohta, jossa hän kertoi, että äiti oli ollut
yksityisesti leikkauksessa eikä ollut joutunut samaan prässiin, mihin julkisen
puolen monet lihavuusleikkauspotilaat pakotetaan. Kateus on suurta ja kitkerää,
varsinkin kun siihen liittyy raha.
Surullisinta
tässä asiassa on se, että kyseisessä suljetussa ryhmässä harjoitetaan ylläpidon taholta
mielipiderasismia, joka on mielestäni aivan yhtä tuomittavaa kuin
läskirasismikin, jonka kohteeksi lihavat usein yhteiskunnassamme joutuvat.
Tuossa ryhmässäkin ihmiset arvotetaan kahteen kastiin ja jos he eivät myötäile
ylläpidon yleistä kantaa asioihin, heidät potkaistaan ryhmästä pihalle.
Haluan
kirjoittaa tästä asiasta painokkaasti, sillä koen pöyristyttävänä, että nämä
henkilöt, jotka ylläpitävät tällaista keskustelupalstaa, kohtelevat ryhmäläisiä
– vertaisiaan - täysin mielivaltaisesti, omien oikkujensa ohjaamina. Juuri
samoin kuin lihavia on aina muiden, ns. normaalipainoisten, taholta kohdeltu.
Samankaltainen pienen degeneroituneen etupiirin vallankäyttö jatkuu ryhmässä,
joka on näennäisesti vapaa ja turvallinen keskustelufoorumi heille, jotka eivät
sitä uskalla omalla nimellään muualla tehdä. Jos keskustelut eivät suju
ylläpidon haluamaan suuntaan, henkilö – tai henkilöt (minutkin erotettiin, kun
julkaisin oman kannanottoni tyttäreni aloittamaan keskusteluun) raivataan pois,
jotta ”vääriä mielipiteitä” ei tulisi julki.
Kukaan
toinen ei voi tietää, mikä tausta kenelläkin leikkaukseen lähtevällä on. On
turha kadehtia sitä, että toinen pääsee helpommalla, kun siitä on valmis
maksamaan. Yksityiset sairaalat tarjoavat erilaisia rahoitusvaihtoehtoja, joten
leikkaus yksityissairaalassa on monelle, aivan tavalliselle palkansaajalle
-lompakkoon katsomatta, täysin varteenotettava vaihtoehto, jos julkisen puolen
kärsimysten tie tuntuu ylivoimaiselta. Ja kuten niin monesta kommentista eri
foorumeilta olen saanut lukea, mielivaltainen pompottaminen on julkisen puolen
lihavuushoidon kohdalla enemmän sääntö kuin poikkeus. Lihavat eivät ansaitse
mitään, eli tyytyköön niihin murusiin, jota heille heitetään kuin luita
koiralle, niinkö? Jos jopa suljetussa lihavuusleikkausryhmässä tätä harhaluuloa
vahvistetaan muutaman ylläpitäjän omien itsekkäiden vaikutteiden ("käyköön saman
paskan läpi kuin minäkin") ohjailemana, niin mikään ei koskaan muutu paremmaksi.
Lihavuuskeskusteluihin
liittyvä herkkänahkaisuus ja tunteiden kuohunta tuntuvat olevan yhtä voimakasta
kuin äitiyteen, synnyttämiseen ja imetykseen liittyvät kiivaat somekeskustelut,
joita aina säännöllisin väliajoin pulpahtaa esiin. Aina on niitä, joiden
mielestä uraäidit, kivunlievitystä synnyttämiseen pyytäneet- tai pullosta
pilttejään syöttävät äidit, ovat huonompia ihmisiä kuin muut tai ainakin
huonompia äiteinä. Viimeisin sähköisessä mediassa somemyrskyksi äitynyt
kommentointi koski erään edesmenneen mediapersoonan vaimon julkituomaa
mielipidettä kotiäitiyden merkityksestä lapsen kasvulle ja kehitykselle. Hän
kyseenalaisti koko äitiyden niiden naisten osalta, jotka laittavat lapsensa
päiväkotiin. Hän itse kotiäitinä on sitä mieltä, ettei nainen voi olla hyvä
äiti, jos ei itse hoida lastaan kotona.
Uraäitien
ei ehkä tulisi tehdä lapsia ollenkaan, sanoi puolestaan erään kiekkolegendan
vaimo Maria Veitolan tv-ohjelmassa. Hänen itsetuntoaan kaiketi nakersi se, että
hänestä puhuttiin Mrs sen ja sen rouvana, vaikka hän toimittajalle sanoikin,
ettei se häiritse. Oma persoona helposti hämärtyy toimittajan tiukkojen ja
tarkkanäköisten kysymysten alle. Jos identiteetti määrittyy ainoastaan
kotiäitiyden ja jonkun puolisona olon kautta, ei ihme, että ainoaksi
puolustukseksi jää hyökkäys ja lastenkasvatuksellisten käytänteiden
kyseenalaistaminen.
On hienoa,
että mediassa keskustellaan aroistakin asioista rohkeasti, ollaan eri mieltä ja
seisotaan mielipiteiden takana. Mutta jos agendana on muiden mielipiteiden
jyrääminen ja tuomitseminen, ollaan täysin hakoteillä. Mielipidesivuston
ylläpitämiseen liittyy vastuullisuus aivan kuten siihenkin, miten journalismi
erilaisia asioita julkisuudessa käsittelee. Puolueettomuus ja asioiden
tasavertainen käsittely on sananvapauden peruspilareita. Kun jokainen saa
äänensä kuuluville, on mahdollisuus muutokseen ja kehitykseen.
Tyttären
epäoikeudenmukaisesta kohtelusta suivaantuneena julkaisin tuolla sensuurin
värittämällä lihavuusleikkaussivustolla oman mielipiteeni tietäen, että tuolla
kannanotollani joudun itsekin ryhmästä lähtemään. Moderaattorit odottavat kuin
hämähäkit verkoissaan etusormi valmiina delete-näppäimellä, sillä meni noin 20
sekuntia enterin painamisesta, kun juttuni hävisi bittiavaruuteen. Tässä
kirjoitukseni:
Hyvät
ryhmän jäsenet. Tyttäreni, Neiti X, on poistettu ryhmästä ja syyksi sanottiin,
että hän ei voi kuulua siihen, koska vasta harkitsee leikkaukseen menoa. Juuri
sen takiahan hän – kuten me kaikki - tätä ryhmää, tietoa, kokemuksia ja tukea
niin kipeästi tarvitsemme.
Hänelle
ilmoitettiin, että pitää olla lähete (leikkaukseen), sitten voi hakea uudestaan
ryhmään…
Hän on
toki nähnyt aitiopaikalta oman äitinsä matkan leikkuriin ja paluun elävien
kirjoihin, mutta eritoten julkisen puolen kokemuksia ja näkemyksiä hän on
toivonut saavansa lukea. Hän teki virheen, kun otti kantaa (katso ko tyttären
aloittama keskustelun avaus) asiaan, joka jostain syystä ei ollut jollekulle
mieleen. Ei kaiketi ollut yhteneväinen oman käsityksen kanssa. Millään muulla
tavalla erottamista juuri nyt ei voida mielestäni perustella. Varsinkin kun hän
”hakemuksessaan” kertoi rehellisesti olevansa harkintavaiheessa
leikkauspäätöksessään. Pitääköhän jatkossa skannata lääkärintodistus, jotta
ylipäätään tulee hyväksytyksi ryhmään?
Teenpä
tässä samalla esittelyn itsestäni, kun en ole sitä vielä tehnyt, vaikka olenkin
ollut jo pitkään jäsenenä. Ja voihan olla, että tämä kannanottoni johdosta
minäkin mystisesti ilmestyn ”harmaaksi” tällä saitilla enkä näin ollen enää
ehdi esittäytymään. Tosin en tiedä, mikä omalla kohdallani olisi syy erottaa,
kun tapoihini kuuluu keskustella myös somessa toisia kunnioittaen ja kaikki –
erilaisetkin – mielipiteet hyväksyen. Käytöstavat pitää olla, niin olen
opettanut tyttärenikin, ja juuri siksi tämä hänen erottamisensa tuntuu perin
erikoiselta ja oudolta. Tulee aivan Trumpin Amerikka mieleen, jossa
sananvapautta rajoitetaan. Ja lisäänpä tähän sen, että tämä kirjoitukseni oli
siis ensin tyttären aloittaman viestiketjun kommenttikentässä, josta se välittömästi
poistettiin. Saas nähdä ehtiikö postaukseni olla yhtään kauempaa, kun vien sen
tänne uudestaan, omana kirjoituksenaan. Melkoista meininkiä.
Mutta siis
omasta polustani muutama sananen. Taustani on hyvinkin samanlainen kuin meistä
monella, eli ikuinen laihduttaja, normaalipainoinen muistelen olleeni viimeksi
ehkä joskus neljä vuotiaana. Kaikkihan me (tai ainakin suurin osa meistä) osaa
laihduttaa, mutta kilot hiipivät tai rysähtävät – miten milloinkin, aina
korkojen kanssa takaisin. Siksi en itsekään oikein jaksa ymmärtää, miksi meitä
opetetaan tai pakotetaan laihduttamaan tietty määrä ennen leikkausta, kun
suurin osa sen homman kyllä osaa. Ongelmahan on nimenomaan se, etteivät ne
kilot pysy poissa, jonka vuoksi tuo leikkaus tulee joillekin meistä viimeiseksi
vaihtoehdoksi, jos ei mieli kilojensa alle hautautua. Leikkausta edeltävä
enetys on tarpeen, sillä jopa muutaman kilon pudotus pienentää maksaa, jolloin
leikkausriskit vähenevät. Rasvaahan vatsaontelossa on näiden leikkausten
yhteydessä aina, kenellä enemmän – kenellä vähemmän. Jopa
ravitsemusterapeuttini sanoi minulle, että toivomus olisi, ettei paino ainakaan
nousisi, kun kysyin, miten paljon olisi suotavaa pudottaa. Toki näissä, miten
meitä ohjeistetaan, on valtavasti eroja. Mutta pointtini on siinä, että ketään
ei leikattaisi, jos siitä (liian pienestä pudotusmäärästä) olisi todellista
vaaraa potilaalle. Tästä olen aivan varma.
Minäkin
olin julkisen puolen jonossa, mutta en päässyt edes painonhallintaryhmään, kun
sellaista ei sen puolen vuoden aikana, jonka ehdin jonotella, perustettu.
Samaan aikaan minulla oli vaikea uniapnea, jättikysta lantionpohjalla ja
jatkuvasti kipuilevat sappikivet. Kaikki nämä sairaudet putosivat perätysten
kuin pommit niskaan täytettyäni viisikymmentä. Sitä ennen olin ajatellut, että
pystyn kyllä hoitamaan itseni kuntoon, jos sairastun ja painoni uhkaa
tervehtymistäni. Yhtäkkiä olinkin tilanteessa, jossa gynekologi sanoi, ettei
leikkaa minua lihavuuteni takia. Sapen oireilu tykytti kuin aikapommi
takaraivossa. Ja uniapneani vuoksi (sekin kestää pitkään, ennen kuin
diagnoosiin saadaan varmuus ja Cpap-laite avuksi) olin vuoden päivät kuin
unissakävelijä, täysin voimaton ja uupunut. Siinä vaiheessa ei ollut voimia
eikä kykyä ryhtyä pudottamaan painoa. Lisäksi minua masensi ajatus siitä, ettei
minua ylipainoni takia hoideta tai jos joudun hätäleikkaukseen (sappi), saatan
siihen menehtyä. Tiesin, ettei minulla ollut aikaa jäädä odottamaan leikkuriin
pääsyä vaan minun oli pelastettava itseni muulla tavalla. Painelin pankkiin ja
otin kymppitonnin lainan, jota maksan edelleen. Tammikuussa 2015 menin
Terveystalon lihavuusleikkausinfoon ja elokuussa samana kesänä minut
leikattiin. Eli kyllä yksityiselläkin käytetään aikaa, jotta potilas ehtii
käydä ravitsemusterapeutin ja lääkärin pakeilla arvioitavana, ettei taustalla
ole syömishäiriötä tai muuta, leikkauksen estävää seikkaa. Samoin annetaan
kunnolla aikaa painonpudotukselle ja sille tärkeälle loppuenetykselle.
Lihavuusleikkauksen
yhteydessä kirurgini poisti myös sapen, joka olikin pahasti tulehtunut. Samoin
sappitiehyessä oli sulkukivi, eli olin vaistomaisesti ollut oikeassa tilanteeni
suhteen. Lääkäri sanoi, ettei leikkaus tullut yhtään liian aikaisin. Mitä tahansa
sapen suhteen olisi voinut tapahtua lähitulevaisuudessa. Samalla kirurgi myös
tyhjensi kystan, jolla sain lisäaikaa painonpudotukselle kystaleikkausta
varten. Tuo uudelleen täyttynyt jättikystani operoitiin tämän vuoden
tammikuussa ja leikkaus oli haastava, vaikka olenkin nyt lähes
viisikymmentäkiloa kevyempi kuin tuolloin, jolloin gynekologi ei minua
suostunut ylipainoni vuoksi leikkaamaan.
Katsotaan
nyt, onko tämä kirjoitukseni sisältö sopiva tälle foorumille vai onko siinä
jotain sellaista, minkä takia minut poistetaan ryhmästä. Jos niin käy, toivotan
kaikille kanssakulkijoille voimia ja jaksamista tällä tiellä, jonka kukin
meistä on valinnut erilaisten lähtökohtiensa johdosta. Eläköön erilaisuus ja
monenlaiset mielipiteet. Se kaikki on rikkautta.
Tämän kannanottoni jälkeen, joka siis sensuroitiin
välittömästi pois ryhmän seinältä, minutkin siis poistettiin ryhmän
jäsenyydestä. Lisäksi minulle asetettiin esto niin, etten voinut enää ottaa
edes yksityisviestillä yhteyttä ylläpitoon.
Olihan tilanne heistä arvatenkin perin kiusallinen,
jopa siinä määrin, etteivät enää halunneet ottaa vastaan kysymyksiä ryhmästä
poistamisesta. Eihän heillä olisikaan ollut mitään argumentoitavaa tukemaan
erottamispäätöstä. En välitä, vaikka minut poistettiin yksittäisestä
lihavuusleikkausryhmästä, muita vastaavia on onneksi facebookissa yllin kyllin.
Mutta mielestäni tässä piilee suurempi ongelma kuin vain yksittäisen ryhmän ylläpidon harjoittama epäoikeudenmukainen kohtelu jäseniään kohtaan.
Mutta mielestäni tässä piilee suurempi ongelma kuin vain yksittäisen ryhmän ylläpidon harjoittama epäoikeudenmukainen kohtelu jäseniään kohtaan.
Jos
julkisen puolen hoitopolkuun liittyvistä epäkohdista ei voida käydä vapaata ja
puolueetonta keskustelua, niin mikään ei koskaan muutu. Jos aina tyydytään
siihen, etteivät lihavat ansaitse parempaa hoitoa, ollaan ja pysytään ikuisesti
toisen luokan kansalaisina. Ja mielestäni pahinta on se, että tällaisella
mielipiteitä rajoittavalla moderoinnilla estetään kehitys, kun pieni joukko
entisiä lihavuusleikattuja on sitä mieltä, että muidenkin täytyy heidän
laillaan kokea sama raastava via dolorosa. Julkisen puolen hoidon tulisi olla
saman laatuista ja yhtä hyvää kuin yksityispuolella, jossa ketään ei nöyryytetä
joihinkin grammoihin takertumalla.
Lopetan
tähän päiväkirjani lihavuusleikkauksestani. Ikävää, että tähän loppuun on
todettava, että susi on toiselle susi, laumassa yksi vie ja toiset vikisevät.
Jos olet lukenut blogini perustamisajatuksia, tästä teemasta idea
bloginpitämiselle heräsi. Ja näin ympyrä sulkeutuu ja auki jää edelleen
kysymys: muuttuuko ihminen?
Kiitos blogistasi, tämä on herättänyt minussa monia ajatuksia leikkaukseen liittyen. Lisäksi erittäin syvällistä ihmisyyden ytimeen menevää pohdintaa on aina ilo lukea. Itse olen prosessin potkaissut keväällä käyntiin julkisella ja onnekseni tähän asti kaikki on ollut hyvin sujuvaa ja asiallista.
VastaaPoista